Läheltä lähelle

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Viime vuosina on alettu puhua lähimatkailusta, joka on selvässä nosteessa. Lähimatkailu on paitsi ekologista, se myös säästää rahaa. Ja aikaa. Lähialueen matkailukohteissa ehtii pistäytymään, vaikka varsinainen kesäloma olisi jo käytetty tai sitä ei olisi ollenkaan. Läheltä on lyhyt matka lähelle. Perillä pystyy tarvittaessa myös rauhoittua, kun matkoihin ei kulu turhaa aikaa.
Pikku retkelle voi suunnata kävellen tai pyörällä tai tehdä autolla pikkuruisia pyrähdyksiä sinne tänne. Aloittaa voi vaikka ihan omasta pitäjästä, sillä useinmiten omissa kotinurkissakin riittää katseltavaa ja koettavaa.
Väinöntalo, Limutippu, Tiira, tähtitorni, lintutorni… Vaikka useimmat pystyvät listaamaan oman paikkakunnan ”viralliset” nähtävyydet helposti jopa unissaan, moni havahtuu huomaamaan, että esimerkiksi edellisestä museovierailusta on kulunut turhan pitkä aika. Pahimmassa tapauksessa ehkä vuosikymmen tai pari.
Lähiympäristöä kannattaa tarkkailla muutoinkin hetken turistin silmin. Perinteisten nähtävyyksien lisäksi omilla kotikonnuilla riittää paljon muutakin katsottavaa. Varsinkin kesäaikaan kannattaa poiketa sivuteille, kun luonto on kukkeimmillaan. Silloin päätyy yleensä myös sellaisiin paikkoihin, joissa ei ole välttämättä koskaan käynyt. Yhdessä voi sitten kummastella, mitä kaikkea omasta pitäjästä löytyykään.
Ja kun oma paikkakunta on varmasti koluttu läpi, voi siirtyä lähipitäjiin. Onnistuneen reissun jälkeen voi tyytyväisenä palata kotiin. Melkein kuin olisi ulkomailla käynyt.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.