huhtikuu 2015

Jaksaa, jaksaa!

Eduskuntavaaleissa ehdolla olevat vetävät näinä päivinä kampanjansa loppusuoran viimeisiä metrejä.Takana on kuukausia, tai ainakin useita

Raitapaita se olla pitää

Kuulun siihen ehkä harvalukuisten naisten joukkoon, joka ei lue koskaan naistenlehtiä. Erehdyn silmäilemään joskus ”naisten

Messuilla laaja kattaus

Vimpelissä kuluvan kuun 25. päivänä järjestettävät Asumista ja hyvinvointia -messut tavoittelee 1 200 kävijän yleisömäärää.

Väkitukko

Viime aikoina on tuo sana ”väkitukko” ollut esillä monella eri tapaa.On kirjoitettu näytelmiä ja jopa

Ruokaa ringistä

Maaliskuun lopussa jaettiin kolmannen kerran Vuoden Lähiruokateko -palkinto. Tällä kertaa pysti meni pohjalaiselle Thomas Snellmanille,

Vaalit alkavat tänään

Joidenkin mielestä eduskuntavaalit ovat puolentoista viikon kuluttua sunnuntaina 19. huhtikuuta. Todellisuudessa vaalit alkavat tänään. Äänistä

Lomittajat kirjaavat työnsä mobiiliin

Kauhavan paikallisyksikön maatalouslomittajat siirtyvät vähitellen mobiiliin työajan seurantaan.Yksikön noin 70 kuukausipalkkaisesta lomittajasta 18:lla järjestelmä on

Pääsiäiskokot palavat Järviseudulla

Pääsiäislauantaina poltetaan Järviseudulla perinteisesti pääsiäiskokkoja. Moni kokoaa kokon omalle pellolle tai mökkirantaan, yhteisiä kokkotilaisuuksia järjestävät

Älä ruoki roskapönttöä

Viime viikon lauantaina vietettiin maailman suurinta ilmastotapahtumaa, WWF:n Earth Houria. Sen kunniaksi sadat miljoonat ihmiset

Vahvalla pohjalla

Järviseudun Sanomat järjesti vuoden alussa kaikissa päälevikkialueensa kunnissa Talvikierros 2015 -tapahtuman. Päivällä tavattiin lukijoita, illalla

Alkoholijuomat kaupoissa vai ei?

Alkoholijuomien pitäminen kaupoissa tai siirtäminen kokonaan Alkoon puhuttaa ihmisiä aina silloin tällöin. Niin myös näiden

Kuka puolustaa maaseutua?

Maaseudun kurjistaminen jatkuu edelleen. Jokainen uusi rasite pakottaa muuttamaan pois maaseudulta. Kyläkoulujen lakkautus on yksi

Tulevaisuutesi

Äänestämisen aika lähenee ja sen huomaa. Luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, vaikka kaikki tietävät,

Eduskuntavaaleissa ehdolla olevat vetävät näinä päivinä kampanjansa loppusuoran viimeisiä metrejä.Takana

Lue »

Vahvalla pohjalla

Järviseudun Sanomat järjesti vuoden alussa kaikissa päälevikkialueensa kunnissa Talvikierros 2015

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.