Viime aikoina on tuo sana ”väkitukko” ollut esillä monella eri tapaa.
On kirjoitettu näytelmiä ja jopa kokonainen kylä on tuon sanan varaan rakentanut kesäisiä tapahtumiaan. Niinpä minäkin innostuin ja laitan korteni kekoon ja kirjoitan väkitukkoisesta sisiliskosta.
Tongin kesäpaikallani kivikasaa, olin päättänyt sen saattaa oikeaan järjestykseen ennen talviteloille lähtöäni. Koko kesän olin nähnyt miten siellä kivien keskellä aina vilahteli sisilisko. No, mikäpä siinä, kyllä se ottaa hatkat kun aloitan todella kivien käännön, ajattelin ihan toivorikkaana. Varmuudeksi ennen kun työni aloitin, kopistelin pari päivää kiviä, että se lähtisi sieltä nostelemaan.
Mutta toisin kävi.
Siellä sen pää vilahti aina sopivasti kun kiven olin irti vääntänyt. Ei toinenkaan päivä tuonut asialle mitään valaistusta. Sisilisko oli ja pysyi kivikasan valtiaana. Ilmeisesti se ajatteli, että minä olin tässä ensin ja että tämä on minun kotini. Koskaan en tekisi pahaa sisiliskolle, joten meinasin todella turhautua sen sitkeyteen. Jokaista isoa kiveä pois siirtäessäni pelkäsin sen puolesta, että se jää vielä kiven alle.
Yritin puhua sille järkeä, tuolla on ihan yhtä hyvä paikka, kasa risuja ja vadelmapensaassa on sulle varjoa. Minä nyt teen tähän kukkapenkin, sori vaan!
Tuli kolmas päivä ja sitä edeltävänä yönä toivoin, kyllä se jo aamulla on lähtenyt. Olin työtä jatkaessani toiveikas. Kasassa on vain enää kaksi isompaa kiveä ja niiden alla se ei kyllä enää ole. Otin rautakangen ja väänsin, silloin vilahti, vaan ei se sisilisko ollut, se oli sammakko. Miten viisas sammakko olikaan. Katosi heinikkoon ja sitä myöten näkymättömiin. Minä vielä haravalla kopistin takaapäin, että sammakko menisi varmasti tarpeeksi kauas.
Istuin kivelle ja tuumasin, missä on sisiliskoni, se väkitukkoinen sisilisko.
Uusi vääntöyritys ja kivi liikahti ja sisilisko kurkisti, ei se ole antanut periksi. Mitä tehdä, eipä muuta kuin jatkaa kiven vääntämistä, mietin, kumpikohan meistä sanoo todella sen viimeisen sanan. Kasassa ei ole enää jäljellä kuin yksi kivi, niin vasta sitten tämä väkitukko sisilisko otti lusikan kauniiseen käteensä ja luikki pakoon.
Hännättömänä.
