Siirry sisältöön
Todellinen salattu helmi, Alajärven Saukonkylässä virtaava Lohijoki, joka tunnetaan myös nimellä Orasenjoki, on monelle lähialueen asukkaallekin tuntematon luontokohde. Yksityisessä omistuksessa oleva alue on kuitenkin tietäjien kesken suosittu retkeilykohde. Lohijoki saa alkunsa Lehtimäen alueelta, laskee Kurejoen kautta Lappajärveen, ja on osa Ähtävänjoen vesistöä. Luonnontilainen puro on saanut nimensä purotaimenkannastaan. Lohijoki on kesäretkeilijän paratiisi, sillä kuusimetsän siimeksessä virtaava puro huokuu viileyttä heinäkuun helteilläkin, ja puut tarjoavat suojaa paahtavalta auringolta. Myös hyttyset viihtyvät varjossa ja veden äärellä, joten mikäli haluaa välttää niiden seuraa, retkeily kannattaa ajoittaa alkukesään ennen hyttysten kuoriutumista. Puron molemmin puolin on noin kahden kilometrin pituinen ympyrälenkki, mutta tänä toukokuun alussa …
Tänä kesänä Kuninkaantuvan vaihtuvassa näyttelyssä leikitään leluilla. Näyttelyn teema on leluja, leikkejä ja leikkijöitä. Ennen leluja tehtiin itse tai leikki syntyi arjen esineistä kävyistä, kepeistä, kangaspaloista, laatikoista ja naruista. Soini-Seura on kevään aikana kerännyt vanhoja leluja sekä tarinoita niillä leikkineiltä. Esillä on esimerkiksi puisia leluja, nukkeja, tinasotilaita, hyrriä, palloja, keppihevosia ja itsetehtyjä leluja. Itse tehdyt lelut ja oma mielikuvitus ovat olleet osa lasten leikkejä, oman isän tai äidin tekemä lelu ja nukke on tuntunut juuri minulle tehdyltä. Kotona tehdyillä leluilla leikittiin paljon, ja kun ne kuluivat tai menivät rikki, tehtiin uusi. Usein lapset itsekin osallistuivat lelujensa tekemiseen ja samalla oppivat …
Vimpeliläisen Tuula Kantolan lomareissu Kuusamossa sai dramaattisen käänteen 25. helmikuuta, kun puhelin soi puolilta öin juuri ennen nukkumaanmenoa. –Numero oli minulle tuntematon, joten löin luurin kiinni. Puolisoni Jarmo pohti ääneen, että olisikohan soitto kuitenkin tullut sairaalasta, muistelee Kantola. Hän kertoo sairastavansa Sjögrenin syndrooman ja skleroderman yhdistelmää, autoimmuunisairautta. Tauti oli tehnyt keuhkoissa tuhojaan, ja päätös siirtyä keuhkonsiirtojonoon oli tehty. Hetken päästä puhelin soi uudestaan, ja puhelu oli kuin olikin Helsingistä. –Sanottiin, että nyt olisi hyvät keuhkot tarjolla, tuutko hakemaan. Tuli mieleen se Puuilon mainos, Kantola naurahtaa. –Itse olin ihan rauhallinen, mutta Jarmo alkoi tepuuttamaan sängyn päässä! Sanoin, että rauhoitu nyt hyvänen …
SEDU ILMAJOKI Eläintenhoidon ammattitutkinto eläintenkouluttaja (AT): Lehtinen Missu, Ilmajoki; Pelkkikangas Tiia, Seinäjoki; Rannikko Riina, Lapua Kuljetusalan ammattitutkinto, metsäteollisuuden kuljetusten osaamisala: Nevanpää Jonne-Venne, Lapua Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja: Asuintupa Julia, Ilmajoki; Hietarinta Heta, Ilmajoki; Kuoppala Teija, Lappajärvi; Lehto Jessica, Kurikka; Mansikkamäki Ada-Emilia, Vaasa; Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä: Alakoskela Aatu, Lapua; Frusti Riku, Isokyrö; Hirvelä Riku, Kurikka; Ikola Niku, Seinäjoki; Kivilahti Julia, Kauhajoki; Koivusalo Amanda, Seinäjoki; Kujala Valtteri, Seinäjoki; Laaka Aatos, Ruovesi; Laanola Valtteri, Kurikka; Mäenpää Eemeli, Kurikka; Penttilä Leevi, Kurikka; Perälä Pinja, Isokyrö; Saari Juho, Kurikka; Silvonen Nella, Kauhava; Sippola Antti, Lapua; Syrjänen Milja, Orivesi Rakennusalan perustutkinto maarakennuskoneenkuljettaja: Haapoja Leevi, Kurikka; Honkola Aleksi, …
Elävää Järviseutua digikuvina