Tänä kesänä Kuninkaantuvan vaihtuvassa näyttelyssä leikitään leluilla. Näyttelyn teema on leluja, leikkejä ja leikkijöitä. Ennen leluja tehtiin itse tai leikki syntyi arjen esineistä kävyistä, kepeistä, kangaspaloista, laatikoista ja naruista.
Soini-Seura on kevään aikana kerännyt vanhoja leluja sekä tarinoita niillä leikkineiltä. Esillä on esimerkiksi puisia leluja, nukkeja, tinasotilaita, hyrriä, palloja, keppihevosia ja itsetehtyjä leluja.
Itse tehdyt lelut ja oma mielikuvitus ovat olleet osa lasten leikkejä, oman isän tai äidin tekemä lelu ja nukke on tuntunut juuri minulle tehdyltä. Kotona tehdyillä leluilla leikittiin paljon, ja kun ne kuluivat tai menivät rikki, tehtiin uusi. Usein lapset itsekin osallistuivat lelujensa tekemiseen ja samalla oppivat niitä käden taitoja, jotka olivat tarpeellisia myöhemmin elämässä.
Lelut voivat näyttää, millaista arki oli ennen, mitä pidettiin tärkeänä, mitä materiaaleja oli saatavilla ja millaisia taitoja lapset oppivat. Kiinnostava näkökulma on myös se, mitä leluista muistetaan, kuka lelun antoi, missä sillä leikittiin ja miksi juuri se oli tärkeä.
Pysyvistä näyttelyistä suosituin on ollut sekatavarakauppa, jossa on esillä laaja valikoima ennen kaupoissa myytävänä ollutta tavaraa. Vanhassa kansakoulun luokkahuoneessa on esillä opetuksessa käytettyä esineistöä. Militarianäyttelyssä suosituin kohde taitaa olla korsu, missä esillä on sodassa käytössä ollutta esineistöä.
Jorma Turpela
Soini-seura panostaa digitointiin ja kunnostaa tuulimyllyä
Soini-seuran yhtenä tehtävänä on ollut kaikenlainen kotiseutuperinteen sekä historian tallentaminen ja arkistoiminen Kuninkaantuvalla oleviin arkistotiloihin. Arkistossa on paljon sellaista materiaalia, mitä ei ole tallessa missään muualla. Osalla arkistoja on uhkana niiden tuhoutuminen ja käyttämisen vaikeus niitä tukevien laitteiden valmistuksen päättymisen takia. Tästä on seurauksena aineiston, kuten vanhat kelanauhat, VHS-kasetit, filmit, diakuvat, negatiivit ja niin edelleen, suuri digitoimisen tarve ennen kuin se on myöhäistä. Tämä tulee vaatimaan vuosien työn, paljon vapaaehtoistyötä ja ennen kaikkea suuren taloudellisen panostuksen, mikä tulee olemaan suuri haaste pelkästään vapaaehtoisvoimin toimivalle yhdistykselle. Pelkästään omin varoin emme selviä urakasta ja tulemme tarvitsemaan julkista rahaa sekä toivomme myös yksityisiä lahjoituksia.
Soini-Seura kantaa huolen sekä tuntee vastuunsa tässä asiassa ja on käynnistänyt suunnitelman ja tarvittavat laitehankinnat arkistojen digitoimiseksi. Myös kirjanpidossa arkistointi ja siihen liittyvä rahaliikenne näkyy erillisenä.
Tämän kesän suurin investointi on Museonmäellä osoitteessa Ähtärintie 19 sijaitsevan tuulimyllyn jalustan ja siipien uusimisen. Jalustan lahoamisen vuoksi tuulimylly on kallistunut ja on muuttumassa ympäristölleen vaaralliseksi. Museovirasto on myöntänyt hankkeelle avustuksen, joka ei kata korjauksesta aiheutuvia kustannuksia, vaan joudumme käyttämään siihen myös merkittävän määrän omia varoja. Tämä työ on, viime syksynä suoritetun perinneaidan uusimisen kanssa, osa Museonmäen kunnostamistyötä. Työ joudutaan teettämään ostopalveluna ja siihen käytetään pääasiassa soinilaista osaamista ja materiaalia. Kunnostamistyötä jatketaan myös tulevaisuudessa käytettävissä olevien varojen mukaan.
Jorma Turpela



