Siirry sisältöön
Kokeile ja kehity – uusia mahdollisuuksia maatilalle -hankkeen työpajassa Lakis-Areenalla 25. helmikuuta oli mahdollisuus pureutua muun muassa digialustan hyödyntämiseen myynnissä ja asiakasviestinnässä. Suomen Yrittäjäopiston (SYO) Leader Aisaparin toiminta-alueella 1.8.2025–31.3.2027 toteutettavan hankkeen monipuoliset työpaketit sisältävät muun muassa webinaareja, yritysvierailuja ja työpajoja. –Hankkeen tavoitteena on aktivoida maatilayrittäjiä hyödyntämään maatalouden kokeilutukea uusien liiketoimintamallien kehittämisessä ja kokeilemisessa, kertoo hankeasiantuntija Hannu Laturi. Osallistujia työpajaan ei tullut, mutta Laturi esitteli yhdessä agrologiharjoittelija Sari Sulkakosken kanssa hanketta ja siihen liittyviä tulevia tapahtumia. –Leader-ryhmän kautta haettavaa maatalouden kokeilutukea voivat hakea maatilat, yritykset ja osuuskunnat uutuusarvoa sisältäviin kokeiluihin, kuten esimerkiksi uusiin tuotantomenetelmiin, tuotteisiin, eläintenpitoratkaisuihin tai tuotteen jatkojalostamiseen. Tukea voi käyttää vuokriin, tarvikkeisiin kuten siemeniin ja lannoitteisiin, urakoitsijaan tai asiantuntijapalveluihin. Haettavissa olevan tuen määrä on 2 500–7 500 euroa. Tuen saaminen madaltaa riskiä lähteä kokeilemaan, kun ei tarvitse omalla rahalla lähteä …
24. helmikuuta ei ole vain päivämäärä. Se on aamunkoitto, joka miljoonille ukrainalaisille repesi räjähdyksenä. Kello neljä aamulla 24. helmikuuta 2022 Ukraina, sen kaupungit ja kylät, vielä nukkuivat. Jonkun keittiössä kello tikitti hiljaa. Lapsi tuhisi unissaan halaten nallekarhua. Joku valmistautui töihin, joku suunnitteli häitä, joku lomaa. Ja sitten ikkunalasit värähtelivät. Ilmahälytyssireeni halkoi ilman. Ja maailma, joka tuntui tutulta ja turvalliselta, katosi. Ennen sitä sota oli useimmiten kuvia elokuvista: savua, numeroita, karttoja, joihin oli piirretty nuolia. Mutta sota ei ole piirrettyjä nuolia. Se on sitä, kun äiti pimeässä käytävässä painaa kahta lastaan rintaansa vasten ja yrittää hymyillä, etteivät he näkisi hänen pelkoaan. Se on …
Lauantaina 7. maaliskuuta kello 14 Karvalan Unskilla kuullaan edunvalvontaan liittyvistä asioista juristi Tuula Viita-ahon kertomana. Tilaisuudessa kuullaan miten voi varautua yllättäviin tilanteisiin, mitä edunvalvontavaltuutus tarkoittaa, milloin edunvalvontavaltakirja tulisi laatia ja mistä asioista valtakirjalla voidaan määrätä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. –Edunvalvonta on kaikkien täysi-ikäisten asia, ei pelkästään vanhusten ja muistisairaiden, vaan myös nuorten. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät mistä edunvalvonnassa on kyse, Viita-aho kertoo. –En ole edunvalvontaa itse aiemmin ajatellut. Jotenkin sitä on ajatellut, että eihän se minua koske, mutta koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Olisi tärkeä hoitaa edunvalvonta-asiat kuntoon jo nuorella iällä. Tuulan kanssa aiheesta juteltiin ja todettiin, että tällainen tiedotustilaisuus voisi olla paikallaan. Joten tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan edunvalvonnasta, kehottaa Heli Saariaho Karvalan Unskilta. Lue lisää aiheesta
Osuuskauppa KPO:n myynti kasvoi vuonna 2025 ollen 1 175,5 miljoonaa euroa. Toiminnan tulos säilyi vahvalla tasolla ennätysinvestoinneista huolimatta. KPO:n verollinen myynti oli viime vuonna 1 175,5 (ed.v. 1 132,0) miljoonaa euroa ja liikevaihto 954,0 (ed.v. 922,1) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 31,7 (ed.v. 33,0) miljoonaa euroa. KPO investoi ennätykselliset 82,1 miljoonaa euroa palveluverkostonsa kehittämiseen. Bonusta, ylijäämänpalautusta, osuusmaksun korkoa ja maksutapaetua maksettiin 35,7 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi edellisestä vuodesta 43,5 miljoonaa euroa eli 3,8 prosenttia. KPO:n verollisesta myynnistä päivittäistavarakaupan osuus oli 60,6, polttonestekaupan 14,5, autokaupan 11,5, käyttötavarakaupan 7,7 ja matkailu- ja ravitsemiskaupan 4,9 prosenttia. KPO:n market -toimialan myynti kasvoi edellisvuodesta …
Vaasan vaalipiirin Vihreät ovat nimenneet viisi ensimmäistä ehdokastaan ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Ehdolle asetettiin Laura Ala-Kokko, kieltenopettaja, yrittäjä, Seinäjoki, Charlotta Ekman, nuorten mielenterveyden edistämisen asiantuntija, seksologi, Vaasa, Jonathan Hemming, rakennusalan yrittäjä ja projektipäällikkö, Mustasaari, Jenni Kuisti, sosiaalityöntekijä,YTM, Alajärvi sekä Aapo Virtanen, opiskelija, yrittäjä, Vaasa. Kaikki heistä toimivat kaupunginvaltuustossa ja/tai aluevaltuustossa omalla alueellaan. Piirin puheenjohtaja ja ehdolle nimetty Jenni Kuisti odottaa innolla kampanjointia sosiaaliturvan uudistamisen ja perustulon puolesta: ”Jokaiselle suomalaiselle maksettava perustulo yksinkertaistaisi sosiaaliturvaa, turvaisi välttämättömän toimeentulon jokaiselle ja vastaisi osaltaan muuttuvan maailman asettamiin haasteisiin. Perustulo tekee työn tekemisestä aina kannattavaa ja helpottaa opiskelun, yrittäjyyden tai osa-aikatyön yhteensovittamista.” Aiheesta aiemmin julkaistua
Elävää Järviseutua digikuvina