Karhu kaatui Vimpelissä
Vimpelin ja Lappajärven metsästysseurojen yhteislupa karhuun tuli käytettyä keskiviikkoaamuna, kun lähes 200-kiloinen uroskarhu kaadettiin Patanan tekojärven rannalla lähellä Sääksjärveä.

Liikenneturva on kehittänyt digitaalisen oppimisympäristön turvallisen pyöräilyn opiskeluun. Filla&Rilla on suunniteltu osaksi alakouluissa tehtävää liikennekasvatusta, mutta ilmainen ja selainpohjainen oppimisympäristö tarjoaa kenelle vaan hauskan ja innostavan tavan kerrata turvallista pyöräilyä.
Etelä-Pohjanmaalla on ollut pitkään maan toiseksi alhaisin työttömyysaste, mutta toisaalta nuorten työttömyys on taas korkeampaa kuin maassa keskimäärin. Yritysten kokemissa rekrytointiongelmissa olemme valtakunnan kärjessä.
Lappajärven Veikkojen naisten karsintasarja Siilinjärven Pesistä vastaan alkoi hyvin vaikeasti. Kaksi peliä pelattiin ja kaksi tappiota koettiin. Jatkossa ei ole enää varaa hävitä peliäkään, sillä sarjapaikkaan tarvitaan kolme voittoa.
Hälytys pienestä vahingontorjuntatehtävästä maanantaina 2.9.2019 kello 16:23.
Valtiovarainministeri, keskustan Mika Lintilä vastaili perjantaina Kauhavan kaupunginkirjastolla tunnin ajan yleisökysymyksiin hallitusohjelmasta.
Tule mukaan jännittävään tarinailtaan! Voit kuunnella ja kertoa itsekin omia tarinoita. Isäntänä toimii Martti Joutsen.
Liput nousevat salkoon tämän viikon lauantaina Suomen luonnon päivän kunniaksi. Vuodesta 2013 asti vietetty juhlapäivä on tuonut luonnon juhlan osaksi vuodenkiertoa! Tänäkin vuonna Suomen luonnon päivä täyttyy tapahtumista ja retkeilevistä ihmisistä, joiden eväsreput pullistelevat mustikkapiirakoita.
lotulitteet ovat monella osa mökkeily- ja veneilykauden päättävien venetsialaisten juhlintaa. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että suojalasit suojaavat tehokkaasti silmävammoilta myös elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävissä venetsialaisissa. Ilotulitteiden mahdolliset käyttörajoitukset kannattaa varmistaa alueellisilta pelastuslaitoksilta.

Vimpelin ja Lappajärven metsästysseurojen yhteislupa karhuun tuli käytettyä keskiviikkoaamuna, kun
Liikenneturva on kehittänyt digitaalisen oppimisympäristön turvallisen pyöräilyn opiskeluun. Filla&Rilla on
Etelä-Pohjanmaalla on ollut pitkään maan toiseksi alhaisin työttömyysaste, mutta toisaalta
Lappajärven Veikkojen naisten karsintasarja Siilinjärven Pesistä vastaan alkoi hyvin vaikeasti.
Hälytys pienestä vahingontorjuntatehtävästä maanantaina 2.9.2019 kello 16:23.
Valtiovarainministeri, keskustan Mika Lintilä vastaili perjantaina Kauhavan kaupunginkirjastolla tunnin ajan
Tule mukaan jännittävään tarinailtaan! Voit kuunnella ja kertoa itsekin omia
Liput nousevat salkoon tämän viikon lauantaina Suomen luonnon päivän kunniaksi.
lotulitteet ovat monella osa mökkeily- ja veneilykauden päättävien venetsialaisten juhlintaa.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.