Radioliikenne pelastaa viestinnän häiriötilanteessa
TUSINAN koulutettavia kolmen pohjalaismaakunnan alueelta perehtyi Evijärven kunnantalolla Vapaaehtoisen pelastuspalvelun radiotoimintaan. Kouluttajana toimi Jani Puoma-Korvela.

Saarijärven ruoppaus Kortesjärvellä on käynnissä. -Välillä tutkimusten ja päätösten venyessä meinasi jo usko ja mielenkiinto
YHTENÄ elämän isoihin siirtymävaiheisiin kuulunee eläkkeelle jääminen. Työelämä on tavallisesti iso osa perusarkea ja työn
TIISTAINA 13. helmikuuta Evijärven Särkikylän koulun viides- ja kuudesluokkalaiset aivan järkyttyivät: emmekö tarvitse tänään ollenkaan
EVIJÄRVEN lukion penkkaripäivänä abit järjestivät perinteisen abigaalan, kiersivät sekä alakouluilla että päiväkodissa ja tietysti omalla
ENSI syksystä alkaen JAMIn, Lappajärven, Vimpelin ja Alajärven lukioiden opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella Järviseudun urheilulinjalla.
EVIJÄRVEN kunnanhallituksen kokouksessa 13. helmikuuta vahvistettiin kylien kehittämisrahan hakuajat ja kriteerit vuodelle 2024. Hankkeiden tukisummia
EVIJÄRVELÄINEN Juho Fränti palkittiin joulukuussa Kunnon kuntalaisen huomionosoituksella. Valinnasta päätöksen tekee vuosittain sivistyslautakunta kuultuaan Keski-Pohjanmaan
HELMIKUUN toisena sunnuntaina ratkaistiin Suomen 13. Presidentti. Kansa puhui toisella kierroksella ja voittajaksi selviytyi Cai-Göran

TUSINAN koulutettavia kolmen pohjalaismaakunnan alueelta perehtyi Evijärven kunnantalolla Vapaaehtoisen pelastuspalvelun
Saarijärven ruoppaus Kortesjärvellä on käynnissä. -Välillä tutkimusten ja päätösten venyessä
YHTENÄ elämän isoihin siirtymävaiheisiin kuulunee eläkkeelle jääminen. Työelämä on tavallisesti
TIISTAINA 13. helmikuuta Evijärven Särkikylän koulun viides- ja kuudesluokkalaiset aivan
EVIJÄRVEN lukion penkkaripäivänä abit järjestivät perinteisen abigaalan, kiersivät sekä alakouluilla
ENSI syksystä alkaen JAMIn, Lappajärven, Vimpelin ja Alajärven lukioiden opiskelijoilla
EVIJÄRVEN kunnanhallituksen kokouksessa 13. helmikuuta vahvistettiin kylien kehittämisrahan hakuajat ja
EVIJÄRVELÄINEN Juho Fränti palkittiin joulukuussa Kunnon kuntalaisen huomionosoituksella. Valinnasta päätöksen
HELMIKUUN toisena sunnuntaina ratkaistiin Suomen 13. Presidentti. Kansa puhui toisella
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.