Vanha kuva
Kuvassa tanssipiirin vetäjät Rebecka ja Lenni Kronqvist sekä mestaripelimanni Kaisu Försti. Alapään nuorisoseuran tanssipiiri oli

Viime keskiviikkona Evijärven kunta järjesti tiedotus- ja keskustelutilaisuuden kuntarakenneselvityksestä, jota se tekee Kruunupyyn, Luodon, Pedersören,
Evijärveltä viime toukokuussa kuolleena löytyneen merikotkan kuolinsyy jäänee epäselväksi.Eviran tekemissä tutkimuksissa linnusta ei todettu sairauksia
Suomen Keskustan pyörämarssi pysähtyi lauantaina Evijärvelle. Pyörät pyörimään -tempaus alkoi Rovaniemeltä ja se päättyy keskustan
Jokikylän koululla viikonloppuna järjestetty lasten maatalousnäyttely keräsi hyvin kävijöitä. Tapahtuman järjesti Jokikylän kylätalo ry vapaaehtoistyönä
Poikkeuksellisen lämpimän heinäkuun seurauksena ohran puinti on aloitettu Etelä-Pohjanmaalla viime viikkojen aikana, ja kaura ja
Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt evijärveläiselle Kauno Koivukankaalle kotiseututyön ansiomitalin. Ansiomitali luovutettiin hänelle Hämeenlinnan valtakunnallisten kotiseutupäivien
Komea hirsinen pohjalaistalo kohoaa tien vieressä. Kyseinen talo on valmistunut vuonna 1883, joten se on
Evijärven Harrastajateatterin näytelmäksi oli tänä vuonna valikoitunut Mauri Tapion näytelmä Rakkautta ja romurautaa. Nimensä mukaisesti

Kuvassa tanssipiirin vetäjät Rebecka ja Lenni Kronqvist sekä mestaripelimanni Kaisu
Viime keskiviikkona Evijärven kunta järjesti tiedotus- ja keskustelutilaisuuden kuntarakenneselvityksestä, jota
Evijärveltä viime toukokuussa kuolleena löytyneen merikotkan kuolinsyy jäänee epäselväksi.Eviran tekemissä
Suomen Keskustan pyörämarssi pysähtyi lauantaina Evijärvelle. Pyörät pyörimään -tempaus alkoi
Jokikylän koululla viikonloppuna järjestetty lasten maatalousnäyttely keräsi hyvin kävijöitä. Tapahtuman
Poikkeuksellisen lämpimän heinäkuun seurauksena ohran puinti on aloitettu Etelä-Pohjanmaalla viime
Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt evijärveläiselle Kauno Koivukankaalle kotiseututyön ansiomitalin. Ansiomitali
Komea hirsinen pohjalaistalo kohoaa tien vieressä. Kyseinen talo on valmistunut
Evijärven Harrastajateatterin näytelmäksi oli tänä vuonna valikoitunut Mauri Tapion näytelmä
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.