Maakunta

Maakunta

Hyvinvointialuetta viedään eteenpäin kahden kärjen taktiikalla

ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialue esittäytyi Järvi-Pohjanmaalla keskiviikkona 5. lokakuuta. Infotilaisuutta, jossa paikan päällä Alajärven valtuustosalissa olivat hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen ja muutosjohtaja Tanja Penninkangas, seurattiin etäyhteydellä myös Lappajärvellä ja Vimpelissä.

Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Kuortaneella (3,2 %), Evijärvellä (3,7 %) ja Soinissa (3,9 %).
Maakunta

Etelä-Pohjanmaalla alitettiin 5000 työttömän työnhakijan raja

Toukokuun lopussa Etelä-Pohjanmaan alueella oli 4981 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaisesta vertailuajankohdasta työttömien työnhakijoiden määrä laski 1097 henkilöllä eli 18 prosentilla. Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä laski 21,8 prosentilla. Työttömien työnhakijoiden määrä Etelä-Pohjanmaalla on ollut alhaisempi viimeksi syyskuussa 1990.

Tanja Penninkangas. Arkistokuva.
Maakunta

Penninkankaasta sosiaalijohtaja

ETELÄ-POHJANMAAN aluevaltuusto valitsi maanantaina professio- ja toimialuejohtajat Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Sosiaalityön professiojohtajan, sosiaalijohtajan virkaan valittiin alajärveläinen YTM Tanja Penninkangas.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.