Maakuntakaavaehdotus tulossa nähtäville kevään aikana

Muun muassa tuulivoimaloiden alueista ja niiden edellyttämistä sähkönsiirtolinjoista lausuttiin runsaasti.
Muun muassa tuulivoimaloiden alueista ja niiden edellyttämistä sähkönsiirtolinjoista lausuttiin runsaasti. Kuva: Freepik.
Muun muassa tuulivoimaloiden alueista ja niiden edellyttämistä sähkönsiirtolinjoista lausuttiin runsaasti.
Muun muassa tuulivoimaloiden alueista ja niiden edellyttämistä sähkönsiirtolinjoista lausuttiin runsaasti. Kuva: Freepik.

Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessaan Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavaehdotuksesta annettujen viranomaislausuntojen vastineet. Kaavaehdotuksesta pyydettiin lausuntoja muun muassa asianomaisilta kunnilta, yhteisöiltä, ministeriöiltä ja ELY-keskukselta loppuvuoden 2023 ja alkuvuoden 2024 aikana.

Lausunnoissa otettiin kantaa maakuntakaavaehdotuksen aineistoon, joka koostuu kaavaehdotuskartasta kaavamerkintöineen ja -määräyksineen, kaavaselostuksesta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lisäksi kaava-aineistoon kuuluu taustaselvityksiä ja vaikutusten arviointeja.

Muun muassa tuulivoimaloiden alueista ja niiden edellyttämistä sähkönsiirtolinjoista lausuttiin runsaasti. Myös viheryhteystarpeen merkinnästä – jonka jatkovalmistelusta maakuntahallitus linjasi tammikuussa – saatiin monia lausuntoja.

–Kiitämme kaikkia lausuntojen antajia, saamme niistä tärkeää evästystä kaavan jatkovalmisteluun. Kaikkiin lausuntoihin on laadittu yksilöidyt vastineet, ja esimerkiksi tuulivoimaloiden alueisiin liittyen teemme vielä jatkotarkasteluja, vs. suunnittelujohtaja Antti Saartenoja toteaa.

Hyväksytyt vastineet ovat julkisesti luettavissa maakuntahallituksen esityslistan liitteissä. Lausuntoja saatiin yhteensä 50 taholta: 23 kunnalta, 16 viranomaiselta, viideltä maakuntien liitolta ja kuudelta muulta kaavan kannalta keskeiseltä yhteisöltä.

Mainos

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 etenee seuraavaksi julkiseen kuulemiseen. Tavoitteena on, että kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville tänä keväänä ja saatetaan maakuntavaltuuston hyväksymiskäsittelyyn tulevana syksynä.

Strategisempi näkökulma kansainvälistymiseen

Maakuntahallitus päätti käynnistää uuden Etelä-Pohjanmaan kansainvälistymisen toimintaohjelman laadinnan. Uusi toimintaohjelma korvaa valmistuessaan tällä hetkellä käytössä olevan ohjelman.

Kansainvälistymisen tilannekuva on muuttunut merkittävästi viime vuosina. Erityisesti koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat vaikuttaneet rajat ylittävään yhteistyöhön, kaupankäyntiin ja liikkumiseen. Kansainvälistyminen tarjoaa mahdollisuuksia mm. maakunnan yritystoiminnalle, positiiviselle väestökehitykselle sekä tki-toiminnalle.

–Uuden toimintaohjelman tavoitteena on analysoida maakunnan kansainvälistymisen tämänhetkinen tilanne ja määrittää tahtotila, miten haluamme pyrkiä siihen vaikuttamaan, va. kansainvälisten asioiden päällikkö Sanna Inkeri kiteyttää.

Uudesta toimintaohjelmasta pyritään laatimaan edeltäjäänsä strategisempi, kansainvälistymisen haasteita kokonaisvaltaisesti lähestyvä asiakirja. Ohjelma laaditaan yhteistyössä kuntien sekä asiantuntija- ja yrityspalveluorganisaatioiden kanssa. Etelä-Pohjanmaan liitto toteutti työn tueksi nykyistä toimintaohjelmaa arvioivan kyselyn sidosryhmille loppuvuodesta 2023.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.