Matti Väänänen siirtyy JAMISTA Jokilaakson koulutuskuntayhtymän johtajaksi
Jokilaakson koulutuskuntayhtymän (JEDU) hallitus esitti yksimielisesti Matti Väänästä JEDUN kuntayhtymän johtajaksi. JEDUN valtuusto päätti asiasta

VAASAN ammattikorkeakoulun uudeksi hallinto- ja talousjohtajaksi on valittu hallintotieteiden maisteri Piia Kujala. Kauhavalainen Kujala on
Evijärven keskikoululla järjestettävän hyvinvointipäivän aikana nuoret kiertävät pienissä ryhmissä erilaisia pisteitä ja lopuksi pääsevät purkamaan pisteiden herättämiä ajatuksia aikuisen kanssa. Pisteet ovat vuorovaikutteisia, ja nuorten ajatukset, pohdinnat ja mielipiteet ovat tärkeässä roolissa. Illalla järjestetään vanhempainilta huoltajille, jossa he pääsevät kiertämään ja kokemaan samat pisteet ja mahdollisesti jatkamaan kotona keskustelua näistä teemoista oman nuoren kanssa.
TYÖLLISYYSVIIKOLLA 4.–8.4.2022 halutaan muistuttaa työelämän muuttumisesta ja siitä, että työnhakijalta edellytetään nykyään aivan erilaisia taitoja
Evijärven keskikoulussa aloitettiin syksyllä joustavan perusopetuksen eli JOPOn toiminta.
KORTESJÄRVELÄINEN Hermanni Sankelo, 25, on valittu Turun ylioppilaslehden eli Tylkkärin uudeksi päätoimittajaksi. Ylioppilaskunnan edustajisto teki
TÄMÄ on varmasti yksi mieliin jäävimmistä koulupäivistä, tiivisti opettaja Hanna Ikonen sekä omia että koululaisten tunteita perjantaina, kun alajärveläisessä Paavolan koulun salissa vietettiin pikkuyrittäjien messuja. –Kyllähän tällainen rupeama vaatii kovasti töitä, mutta on myös antoisa.
ENSI VUODEN syksynä alkaa Evijärven lukion 60. toimintavuosi. Valtioneuvosto oikeutti 30. päivänä toukokuuta 1963 ”Evijärven
JÄRVISEUDUN ammatti-instituutin luonnonvara-alayksikön opetusmaatila Alajärven Kurejoella uudistuu lähivuosina moderniksi maatilaksi, joka palvelee oman opetuksen lisäksi tutkimusta, avaa mahdollisuuksia kehitys- ja innovaatiotoiminnalle ja tarjoaa uusia ansainta- ja yhteistyömahdollisuuksia alueen yrittäjille. Uudistukseen liittyy isoja investointeja, muun muassa robottiasemalla varustetun pihattohallin ja ratsastusmaneesin rakentaminen.

Jokilaakson koulutuskuntayhtymän (JEDU) hallitus esitti yksimielisesti Matti Väänästä JEDUN kuntayhtymän
VAASAN ammattikorkeakoulun uudeksi hallinto- ja talousjohtajaksi on valittu hallintotieteiden maisteri
Evijärven keskikoululla järjestettävän hyvinvointipäivän aikana nuoret kiertävät pienissä ryhmissä erilaisia
TYÖLLISYYSVIIKOLLA 4.–8.4.2022 halutaan muistuttaa työelämän muuttumisesta ja siitä, että työnhakijalta
Evijärven keskikoulussa aloitettiin syksyllä joustavan perusopetuksen eli JOPOn toiminta.
KORTESJÄRVELÄINEN Hermanni Sankelo, 25, on valittu Turun ylioppilaslehden eli Tylkkärin
TÄMÄ on varmasti yksi mieliin jäävimmistä koulupäivistä, tiivisti opettaja Hanna
ENSI VUODEN syksynä alkaa Evijärven lukion 60. toimintavuosi. Valtioneuvosto oikeutti
JÄRVISEUDUN ammatti-instituutin luonnonvara-alayksikön opetusmaatila Alajärven Kurejoella uudistuu lähivuosina moderniksi maatilaksi,
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.