Hermanni Sankelosta Turun ylioppilaslehden päätoimittaja

Kuva: Sankelolta

KORTESJÄRVELÄINEN Hermanni Sankelo, 25, on valittu Turun ylioppilaslehden eli Tylkkärin uudeksi päätoimittajaksi. Ylioppilaskunnan edustajisto teki valinnan yksimielisesti kolmen tehtävään hakeneen joukosta.

Sankelo on valmistunut hallintotieteiden kandidaatiksi Vaasan yliopistosta ja pyrkii valmistumaan sieltä hallintotieteiden maisteriksi kevään aikana. Hän on myös työskennellyt Järviseudun Sanomien kesätoimittajana kolmena viime kesänä.

Tylkkärin edellinen päätoimittaja Teemu Perhiö irtisanoutui viime joulukuussa. Tehtävää on hoitanut määräaikaisesti tammi-maaliskuun ajan Anni Savolainen.

Sankelo kertoo, että hänen päätoimittajuutensa on koettu kovaksi jutuksi erityisesti hänen kotiseudullaan.

–Turun ylioppilaslehden päätoimittajuus on monipuolinen näköalapaikka. Hienoa päästä luotsaamaan yhtä Suomen johtavaa opiskelijamediaa eteenpäin. 

Hän päätti hakea tehtävää, koska journalismi on kiinnostanut häntä jo nuoresta pitäen ja hänellä on lehtityöstä kokemusta.

–Paikallislehden arjessa hankitut opit motivoivat ottamaan urakehityksessä seuraavan askeleen, hän kertoo.

–Päätoimittajan työnkuvassa minua kiinnostaa esimiesasemassa kehittyminen, taittajana toimiminen sekä mahdollisuus luoda Turun ylioppilaslehdestä mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa lehden rooli yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä kasvaa tulevaisuudessa.

Sankelon tavoitteena on kehittää Tylkkärin digitaalisia kanavia sekä laajentaa sen tarjontaa entistä moniäänisemmäksi.

–Turun ylioppilaslehdellä on vahva asema levikkialueellaan. Tämä antaa hyvät lähtökohdat uudistaa lehteä suunnitelman mukaisesti.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.