Perjantai-Pinkaisut alkavat tutusti Saarikentältä
Kesän aikana juostaan totutusti kuusi Pinkaisua ja ne kaikki pidetään ennen juhannusta. Sarjoja löytyy T/P

EVIJÄRVELLÄ nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset järjestivät 26. huhtikuuta hyvinvointitapahtuman 6.–9.-luokkalaisille sekä heidän vanhemmilleen. Oppilaat osallistuivat tapahtumaan koulupäivän aikana. Tapahtumassa oppilaat kiersivät eri teemojen ympärille rakennettuja pisteitä, jotka herättivät pohtimaan muun muassa päihteiden käyttöä, suun hyvinvointia, tunne- ja turvataitoja sekä sitä, mistä ja keneltä pyytää apua.
JOUDUIN käymään kaukana nähdäkseni lähelle, kuvailee vimpeliläinen Johanna Korkea-aho kotiseuturakkautensa syntymistä.
–Vuodet poissa kotiseudulta ovat tehneet minusta kotiseutuihmisen, enää en lähtisi täältä minnekään.
Korkea-aho aloitti huhtikuussa Järviseudun Sanomien osa-aikaisena toimittajana. Paikallislehden roolin alueen kehittämisessä hän näkee merkittävänä.
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri esittää puheenjohtajaansa, kansanedustaja Mikko Savolaa Suomen Keskustan varapuheenjohtajaksi. Puoluejohdon valinnasta päättää Lappeenrannassa 10.–12.6.2022 kokoontuva puoluekokous. Savolan esityksestä päätti perjantaina 29.4. kokoontunut Etelä-Pohjanmaan piirin piirihallitus.
Pitkäsen mitalin hohtoa kiillottaa se, että se on Akaa volleyn liigahistorian ensimmäinen. Alajärveläisyleisöäkin joulukuussa viihdyttänyt

Kesän aikana juostaan totutusti kuusi Pinkaisua ja ne kaikki pidetään
EVIJÄRVELLÄ nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset järjestivät 26. huhtikuuta hyvinvointitapahtuman 6.–9.-luokkalaisille
JOUDUIN käymään kaukana nähdäkseni lähelle, kuvailee vimpeliläinen Johanna Korkea-aho kotiseuturakkautensa
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri esittää puheenjohtajaansa, kansanedustaja Mikko Savolaa Suomen Keskustan
Pitkäsen mitalin hohtoa kiillottaa se, että se on Akaa volleyn
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.