Juttu lyhyesti
Biologi Heli Hämäläisen mukaan voikukka leimautui rikkakasviksi 1980–1990-luvun muotopuutarhavillityksen myötä, vaikka se on hyödyllinen kauppayrtti. Voikukan pitkä juuri nostaa pintaan tärkeitä ravinteita, kuten kaliumia, ja korjaa maaperän häiriöitä. Kasvi sisältää runsaasti vitamiineja ja hivenaineita. Se on kevään ensimmäisenä kukkijana elintärkeä energianlähde pölyttäjille. Koko kasvi on käyttökelpoinen. Esimerkiksi pyöreälaitaiset lehdet sopivat salaatteihin ja sahalaitaiset tai kuivatut lehdet yrttihaudukkeisiin.
Voikukka, kesän ehkä väärin ymmärretyin kasvi, on saanut puutarhan harrastajien parissa vankan rikkakasviaseman, vaikka sen tiedetään olevan erinomainen maanparannuskasvi ja erittäin käytetty kauppayrtti Euroopassa.
Jamin luonto- ja ympäristöalan opettaja, biologi Heli Hämäläinen, miten voikukasta tuli puutarhan vihollinen?
–Voikukka on saanut aiheettoman leiman nurmikon vihollisena. Luulen, että leima tuli 80–90-luvulla, kun muotopuutarhojen ja istutusalueiden villitys alkoi. Istutettiin muotikasveja ja joka ikinen ruohonkorsi piti olla hallinnassa. Siinä kohtaa ei ajateltu monimuotoisuuden tärkeyttä myös puutarhassa. Jos maaperässä on jotain häiriötä, olisi hyvä antaa voikukan kasvaa siinä rauhassa. Sen juuren kautta tulee lahoavan kasviaineksen mukana pintaan ravinteita, kuten kaliumia. Se korjaa ravinnetasapainoa maaperän pintakerroksessa ja parantaa maaperää.
Hölmö paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä ja kauneus on katsojan silmissä.
–Mikä vaivannäkö, että viimeistelee nurmikkoa nyppimällä voikukkaa sieltä pois. Jos ne siinä haluavat kasvaa, niin antaa kasvaa! Meillä on valtavasti erilaisia luonnonkasveja ja -kukkia, joita voisi ihailla myös puutarhassa.

Keski-Suomesta kotoisin olevalla Hämäläisellä on vivahteikas, mutta lämmin suhde voikukkaan.
–Täällä on valtava runsaudensarvi voikukan eri lajikkeista. Eri tavalla sitä täällä tapaa kuin Keski-Suomessa. Kun muutin tänne, aluksi voikukka ärsytti. Kai se vainoaminen tuli jostain perinteestä tai sukupolvesta. Tutkin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että se on avainlaji erityisesti täällä Etelä-Pohjanmaalla.
Ravintorikas kevätruoka
Voikukka sisältää ihmisille ja eläimille tärkeitä hivenaineita kuten kaliumia, typpeä, fosforia ja rautaa sekä C-vitamiinia.
–Voikukka on hyvä, ravintorikas kevätruoka. Jos takana on kova talvi, keväällä hyvin aikaisessa vaiheessa kukkivat kukat ovat pölyttäjille, ja myös ihmisille tärkeä energian lähde. Kaikki me eliöt tarvitsemme vitamiineja ja hivenaineita, ei mitään ihmisen keksimiä purkista saatavia aineita, vaan suoraan luonnosta. Olemme osa luontoa, tarvitsemme kaikkia aineita kehoomme eikä elämää olisi ilman kasveja ja yhteistyötä. Voikukan tuotteistamista pitäisi miettiä, sillä täällä pellot kasvavat kultaa pulloillaan ja se on kokonaan syötävissä.
Hämäläinen käyttää itse voikukan lehtiä salaatissa ja yrttihaudukkeessa.
–Pyöreälaitaisia lehtiä käytän salaattiin. Sahalaitaiset ovat kitkeriä. Yrttihaudukkeessa käytän voikukan lisäksi esimerkiksi vadelman ja herukoiden lehtiä. Alkukesästä teen haudukkeen tuoreista yrteistä, loppukesästä hiostetuista. Yrttejä maun mukaan, esimerkiksi puoli mukia puoleen litraan vettä. Kannattaa itse kokeilla mistä mauista tykkää ja kuinka voimakasta haluaa. Makuun vaikuttaa muun muassa lehtien koko ja haudutusaika.
Tiesitkö tämän voikukasta?
Taraxacum officinale
– Tavataan lähes koko Suomessa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta
– Suomessa arvellaan olevan yli 500 pikkulajia, joista yleisin on pihavoikukka
– Suosii valoisia ja kuivia alueita, kasvaa nurmikoilla, joutomailla, niityillä, teiden ja polkujen varsilla
– Monivuotinen, lisääntyy ilman pölytystä kehittyneistä siemenistä eli apomiktisesti
– Sisältää muun muassa karoteenia, rautaa, sinkkiä, A, B, C ja D-vitamiineja sekä kaliumia
– Korjaa ravinnetasapainoa maaperän pintakerroksessa parantaen maaperää
– Alkukesän ensimmäisenä kukkivana kukkana tärkeä ravinnonlähde hyönteisille, etenkin pölyttäjille
– Kaikki kasvin osat voidaan käyttää ravinto- ja yrttikäytössä
– Sahalaitaiset lehdet ovat kitkerämmän makuisia kuin sileälaitaiset/pyöreälehtiset
– Voikukkaa käytetään muun muassa nesteenpoistajana
– Voikukanjuuri voi lievittää ummetusta ja vähentää turvotusta
– Juuren liiallinen käyttö voi aiheuttaa pahoinvointia
– Lääkekuurien, raskaana ja imetyksen aikana käytöstä keskusteltava lääkärin kanssa
Voikukka keittiö- ja rohdoskasvina
Lehdet
Voikukan lehtiä voi käyttää sellaisenaan salaateissa ja keitoissa tai pinaatin tapaan pestossa. Maultaan miedosti karvaat ja pippuriset lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Ne kannattaa kerätä varjopaikoista, sillä auringossa kasvaneissa on enemmän karvaita makuaineita.
Nuput
Miedossa suolavedessä keitettyjä tai pannulla paistettuja nuppuja voi käyttää kasvilisukkeena. Nuppuja voi myös pikkelöidä.
Kukat
Keltaiset terälehdet ovat makeita ja niitä voi käyttää viinin tai siman valmistuksessa. Niistä voidaan valmistaa voikukkasiirappia tai -hunajaa sokerin kanssa. Koristeellisiä keltaisia terälehtiä voi käyttää kakun koristeena, jälkiruoissa ja salaateissa.
Juuret
Keväällä tai myöhään syksyllä kaivetuilla juurilla voi maustaa esimerkiksi keittoja ja kaljaa. Paahdettuna ja jauhettuna juurta on käytetty kahvinkorvikkeena. Kuivattuna ja jauhettuna voikukan juuri sopii myös puuroihin ja leivontaan.
Elämän eliksiiri – Voikukka puhdistaa, vahvistaa ja ravitsee kehoa.
Voikukka on perinteinen kansanlääkintäkasvi, jonka lääketieteellisestä käytöstä löytyy paljon tutkimusta ja näyttöä. Kasvin voimakkain osa on juuri, jonka osat tukevat verenkierron, suoliston, maksan ja sappirakon toimintaa. Voikukka poistaa nestettä ja näin ollen puhdistaa elimistöstä kuona-aineita. Sitä on käytetty muun muassa ihosairauksien ja ummetuksen hoidossa ja väsymyksen poistajana. Voikukkaa käytetään ruoansulatuksen tukena, sillä sen karvasaineet kiihdyttävät vatsan ruoansulatuskavanan toimintaa ja aktivoivat maksan toimintaa lisäämällä sapen eritystä. Voikukalla on myös antioksidanttisia ja tulehdusta vähentäviä ominaisuuksia.
Voikukan juuri voi aiheuttaa liiallista kiihtymystä, eikä se sovi ripulista, liikahappoisuudesta tai mahakatarrista kärsiville. Voikukka voi aiheuttaa ripulia, pahoinvointia ja oksentelua sekä sydämen rytmihäiriöitä. Lääkekuurien, imetyksen ja raskauden aikana käytöstä on keskusteltava lääkärin kanssa.
Lähteet: Wikipedia, Luontoportti, Suomen luonto, Martat, Satokausikalenteri, Kekkilä, Terveyssummit, Ecosh

Voikukanlehtien ravintopitoisuus
Fysioterapia-sivuston mukaan 100 grammaa voikukan lehtiä sisältää:
vettä 85 %
energiaa 189kJ (48 Kcal)
hiilihydraatteja 9,2g, josta kuituja 1,6g
valkuaisaineita 2,7g
kaliumia 440mg
kalsiumia 171–187 mg
kloridia 100mg
natriumia 76 m
fosforia 66-70mg
mangaania 58 mg
magnesiumia 36 mg
rautaa 3,8 mg
Lisäksi lehdistä on löydetty A, B, C ja jopa D-vitamiinia, mikä on kasvikunnan tuotteissa harvinaista.
Ohjeita voikukan käyttöön
Tänä kesänä toimittajan testiin menee Yrttitarha-sivulta löytynyt Nopea herne-voikukkakeitto ja syksymmällä Metsänemäntä-sivulta löytynyt Voikukanjuurikahvi.
NOPEA HERNE-VOIKUKKAKEITTO
noin 50 g voikukanlehtiä, lehtiruoti poistettu
250 g pakastettuja herneitä
1 sipuli
1,5 rkl voita
1 rkl curria
1 dl silputtua persiljaa
1 l kiehuvaa vettä
1 kasvisliemikuutio
0,75 dl kermaa
3 viipaletta sekaleipää
Halkaise sipuli, viipaloi ja kuullota voissa kattilassa. Lisää voikukan lehdet ja curry, hämmennä muutama minuutti. Lisää kiehuva vesi ja liemikuutio ja keitä noin viisi minuuttia. Lisää persilja ja herneet, kiehauta keitto. Soseuta sauva- tai tehosekoittimella, lisää kevyesti vispattu kerma ja keittolautaselle pieniä paistettuja leipäkuutioita.

VOIKUKANJUURIKAHVI
2 kupillista vettä
1–2 rkl paahdettua voikukan juurta
1–2 rkl voita/maitoa/kermaa/kookosmaitoa
hunajaa tai muita mausteita, kokeile esim. inkivääriä, kanelia tai vaniljaa
Paras aika kerätä voikukan juuret on heti lumien sulamisen jälkeen, mutta voit kerätä niitä myös alkukesästä ennen kukintaa tai syksyllä lehtien lakastumisen jälkeen. Kaivamisessa on hyvä käyttää teräväkärkistä metallista lapiota, sillä kannattaa kaivaa noin 20 senttimetrin paakku. Jos epäilet kaivatko oikeaa juurta, niin voikukan juuresta tihkuu valkoista maitia jo kaivettaessa. Pese ja kuori juuri tarvittaessa ja viipaloi. Juuret voi kuivata kasvikuivurissa tai 50 asteisessa uunissa, luukku raollaan.
Paahda kuivatut juuret uunissa tai pannulla. Levitä leivinpaperille pilkotut juuret, ja paahda 175 asteessa 10–20 minuuttia. Sekoita paloja välillä. Mitä kauemmin paahtaa, sitä tummempi väri juuriin tulee. Pannulla juuret paahdetaan miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes niissä on kauniin ruskea sävy.
Laita kattilaan paahdetut juuripalat ja lisää vesi. Kiehauta vesi ja mahdolliset mausteet, laske lämpötila ja anna hautua 15–30 minuuttia miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen. Siivilöi juuret, lisää halutessasi voita, maitoa, kermaa tms. ja juo kuumana tai jäädytä ja nauti kylmänä.
Paahdetut juuret säilyvät useita kuukausia tiiviissä lasipurkissa ja pimeässä.
Kokonaisuudessa käytetyt internetlähteet: Wikipedia, Luontoportti, Suomen luonto, Martat, Satokausikalenteri, Kekkilä, Terveyssummit, Ecosh, Fysioterapia, Villiruoka, Yrttitarha



