Arpaisten patikka iloitsi auringosta

Arpaisten patikan maisemia Läskilammilla. Kuva: Jenni Suopelto.
Arpaisten patikan maisemia Läskilammilla. Kuva: Jenni Suopelto.
Arpaisten patikan maisemia Läskilammilla. Kuva: Jenni Suopelto.
Arpaisten patikan maisemia Läskilammilla. Kuva: Jenni Suopelto.

Pidetty patikkatapahtuma Arpaisten patikka järjestettiin Soinissa lauantaina 9. syyskuuta.

–Tämä perinteinen patikka on yksi Soinin syksyn kohokohdista ja kaunis auringonpaiste kruunasi päivän, kertoo Soinin kunnan hyvinvointikoordinaattori Merja Korpela.

–Arpaisten patikka on Soinissa järjestetty jo 29 kertaa ja ensi vuonna toivottavasti päästään viettämään juhlavuotta, kun vuorossa on järjestyksessään 30. patikka.

Patikassa oli kolme reittivaihtoehtoa. Tänä vuonna harvinaisen korkealla ollut vedenpinta aiheutti järjestäjille päänvaivaa vielä muutamaa päivää ennen tapahtumaa, kun reitin varrella purot tulvivat ja polulla oli vettä. Sään suosiessa oli kuitenkin mahdollista toteuttaa tapahtuma, hieman reittivaihtoehtoja uudelleen suunnitellen. Perinteisten Arpainen-Soini-, Löytömäki-Soini- ja Läskilampi-Soini-reittien sijaan tällä kertaan patikka päättyikin Kaihiharjuun ja viimeinen etappi Kaihiharjusta Soinin keskustaan jätettiin pois. Valittavissa oli silti kolme eri reittiä: Arpainen-Kaihiharju 20 kilometriä, Saarilampi- Kaihiharju 17 kilometriä ja Löytömäki-Kaihiharju 10 kilometriä.

Paikallisen Peuran Liikenteen bussit kuljettivat patikoijat lähtöpaikoille, joista lähdettiin kulkemaan omaa tahtia kohti Kaihiharjua. Reitin varrella oli talkooväen järjestämät mehupisteet ja Kaihiharjun kauniissa maisemissa maastoruokailu, jossa herkuteltiin Kokkaamo Ateriapalvelut Oy:n Soinin keskuskeittiön valmistamalla hernekeitolla. Patikan jälkeen oli vielä mahdollisuus saunaan ja uintiin.

Arpaisten patikan järjestivät jälleen yhteistyössä Parviaisen kyläyhdistys, Saurun Seudun maa- ja kotitalousseura sekä Soinin kunta.

–Talkooväki toimii vahvalla kokemuksella ja vuosien tuomalla rutiinilla. Tänäkin vuonna järjestelyt sujuivat joustavasti ja tehokkaasti, vaikka aivan viime hetkillä jouduttiin muuttamaan reittisuunnitelmia. Tapahtumasta kerätään myös aktiivisesti palautetta heti reitiltä tultua, jotta tapahtumaa voidaan myös jatkossa kehittää entisestään.

Aiheeseen liittyviä juttuja, jotka saattaisivat kiinnostaa sinua

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.