OLEN kertonut mehiläisyhdyskunnan vaiheista eri vuodenaikoina, mutta yhtä hyvin voisi kertoa mehiläistarhaajan vaiheista eri vuodenaikoina. Tässä vaiheessa vuotta hunajasato on korjattu ja mehiläiset ovat saaneet talviruuan eli sokeriliemen ja niille on annettu varroapunkkikäsittely muurahaishapon tai niin sanottujen tymoliliuskojen muodossa.
Hunajankorjuun yhteydessä pesistä löytyi vanhoja, tummuneita kehiä, joissa on kasvanut toukkia lukuisia kertoja. Toukat luovat nahkansa kuusi kertaa ja vanhat nahat jäävät koteloiden pohjalle, jolloin kotelot hiljalleen pienenevät ja tummuvat. Nyrkkisääntönä on, että kehä, josta ei valo loista läpi, on tiensä päässä ja se voidaan sulattaa ja siinä oleva vaha ottaa haluttaessa talteen.
Vahan sulattamiseen on monia keinoja. Itse keitin aluksi kehät vanhassa navetan padassa, mutta sulatus onnistuu myös höyryllä ja vaikkapa aurinkoenergian avulla, sillä vahan sulamispiste on niinkin alhainen kuin 62–65 astetta. Navetan padassa sulattaminen oli melkoisen sotkuista touhua, ja niinpä innostuin rakentamaan höyryllä toimivan sulattamon ja sehän mokoma toimi oikein hyvin. Höyryn kehittimeksi hankin tapettien irrottamiseen tarkoitetun höyrystimen muutamalla kympillä. Sulatuslaatikkoon menee vain yhdeksän kehää kerralla ja sulatus kestää puoli tuntia, joten aika hidasta se on, mutta eläkeukollahan on aikaa.
Vahaa tulee myös kilotolkulla, kun mehiläisten vahalla peittämät hunajakennot kuoritaan niin sanotuilla kuorimahaarukoilla linkousta varten. Kuorimavaha sisältää myös kuorinnassa vahaan sekoittunutta hunajaa ja sitä tarhaajat yrittävät monin tavoin saada talteen valuttamalla, siivilöimällä ja ties miten. Itse kokeilin lämmittää kuorimavahaa uunissa ja se onnistuikin aika hyvin, kun hunaja raskaampana valui alas ja vaha nousi pintaan. En kuitenkaan laittanut kuorimavahasta saatua hunajaa myyntiin, vaan käytin sen itse teen sekaan. Uunituksen jälkeen vahan voikin laittaa uuteen sulatuslaatikkoon ja höyrystin päälle. Laatikon alla on hyttysverkosta tehty sihti, johon sulamattomat ainekset ja muut roskat jäävät ja vaha valuu alla olevaan astiaan.
Prosessi on kuitenkin vasta alkuvaiheessa, sillä vaikka vaha sulatetaan kehistä pois, jää kehiin vahan rippeitä ja muita roskia ja ne keitetään 3–5-prosenttisessa lipeävedessä, jolloin vaha liukenee lipeäveteen ja ne ovat valmiita vesihuuhtelun jälkeen uusiokäyttöön.
Kerron vaikka eri jutussa, mitä vaiheita on tehtävä ennen kuin kehät voidaan laittaa uudestaan pesiin. Vahakaan ei ole valmista uusiokäyttöön sulatuksen jälkeen, vaan se pitää vielä kertaalleen sulattaa isossa kattilassa tai vaikkapa mehumaijassa ja valuttaa siivilän läpi sankoihin jähmettymään. Tuloksena saadaan kullankeltaisia vahaklönttejä, joista voidaan valmistaa uusia vahapohjukkeita kehiin laitettavaksi, vahakynttilöitä ja monenlaisia muitakin hyödykkeitä.
Heikki Salmela
