Etsitään mummonmökkiä Evijärveltä tositarkoituksella

Sanna Kivimäki
Sanna Kivimäki
Sanna Kivimäki
Sanna Kivimäki

YMPÄRI Suomen on meneillään erilaisia hankkeita ja tutkimuksia liittyen maalle muuttoon ja maalla asumiseen. Maaseudulla asuminen kiinnostaa. Olisi mahtavaa, jos mahdollisimman moni Järviseudulta opiskelemaan ja työkokemusta hankkimaan lähtenyt kuulisi kotiseudun kutsun ja arvottaisi meillä asumisen ja elämisen niin korkealle, että liikahtaisi takaisin kotiin. Paluumuuttajien osuus maallemuuttajista on suuri, mutta mukaan mahtuu myös ilahduttavasti rohkelikkoja vailla aiempia siteitä meille päin.  

Alueiden elinvoimaan liittyvien keskusteluiden yhteyksissä puhutaan usein monenlaisista voimista, jotka ohjaavat ihmisten päätöksentekoa. On pitovoimaa, vetovoimaa ja lumovoimaa ja tietysti myös työntövoimaa. Voimien sisälle uppoaa paljon tunteita. Maallemuuttopäätökseen vaikuttavat vahvasti pehmeät arvot ja aiemmat siteet maaseudulle.   

Evijärven kunta on mukana Maaseuturahaston rahoittamassa Landemia -hankkeessa, jossa on tutkittu ja edistetty toimia, joilla on tarkoitus poistaa maallemuuton ja monipaikkaisuuden esteitä. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Eteläpohjalaiset Kylät ry ja Luonnonvarakeskus. Hankkeen tuloksia päästään tutkailemaan loppuseminaarissa Soinin Hautakylällä kesäkuun alussa. Kylät ja kylien asukkaat ovat olleet koko hankkeen ajan avainasemassa ja asiantuntijoina toteutuksessa. Monta oivallusta ja uutta ideaa on kummunnut kyläkierroksilla ja työpajoissa. Meidän kylissä on kaikenlaista voimaa!  

MUUTTOA varten tarvitaan koti. Julkisessa myynnissä olevat talot ja tontit löytyvät verkosta kaivelemalla, mutta mistä löytyvät hiljaisessa myynnissä tai joustavasti vuokrattavissa olevat kohteet? Kannattaa rekisteröityä ilmaiseen Talo maalta – palveluun, joka yhdistää maaseudulla tyhjillään olevat kiinteistöt ja maallemuutosta haaveilevat ihmiset. Evijärvelläkin on paljon kiinteistöjä, jotka kaipaavat huolenpitoa ja uutta elämää seiniensä sisään.  

Evijärvellä aloittaneet kyläkummit auttavat mielellään kyliin halajavia uusia asukkaita. Yhteyttä voi ottaa heti, kun kylään muutto kiinnostaa. Kylään muuttaneita autetaan kotoutumisessa. Itse olen ehtinyt hyödyntää kyläkummien tietämystä etsiessäni mummonmökkiä tositarkoituksella. Vielä ei ole tärpännyt, mutta uskon Evijärveltä löytyvän minulle sopivan mökkeröisen luomaan pitovoimaa muualta tulleelle! 

Mainos

Sanna Kivimäki

Kehittäjä-koordinaattori

Lue lisää aiheesta täältä

Landemia vahvistaa maakunnan vetovoimaa – Järviseudun sanomat (jarviseudunsanomat.fi)

Kyläkummitoiminta käynnistyi Evijärvellä – Järviseudun sanomat (jarviseudunsanomat.fi)

Täällä ovat sydämeni juuret, toteaa maaseudun puolestapuhuja Noora Tupeli – Järviseudun sanomat (jarviseudunsanomat.fi)

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.