Turvakaupungit

Tuula Palola kirjoittaa hartauskirjoituksessaan turvakaupungeista.
Tuula Palola kirjoittaa hartauskirjoituksessaan turvakaupungeista.
Tuula Palola kirjoittaa hartauskirjoituksessaan turvakaupungeista.
Tuula Palola kirjoittaa hartauskirjoituksessaan turvakaupungeista.

JUMALA sanoi israelilaisille: ”Kun Herra, sinun Jumalasi, hävittää kansat, joiden maan Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle, ja kun sinä olet ottanut sen omaksesi ja asettunut asumaan heidän kaupunkeihinsa ja heidän taloihinsa, niin erota kolme kaupunkia turvakaupungeiksi siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinun omaksesi.” (5. Moos.19: 1–2.) Turvakaupungit olivat paikkoja semmoisia varten, jotka olivat vahingossa tappaneet jonkun, ettei verenkostaja saavuttaisi tappajaa ja surmaisi häntä. Aloin ajatella meitä ja tätä turvapaikka asiaa, että mitä tämä turvakaupunki meille puhuu tänä päivänä? 

Kaikki ihmiset olemme Jumalan edessä enemmän ja vähemmän syyllisiä ja syntiä tehneitä. Kuka milläkin tavalla. Ja siksi kaikki tarvitsemme turvapaikkaa, me olemme turvapaikan hakijoita. Jumala määräsi, että israelilaisten oli erotettava kolme kaupunkia sitä varten, että sinne sai paeta syyllinen, syntiä tehnyt ja rikkonut ihminen. Siellä hän oli turvassa.  

Turvakaupunki on hyvä kuvaus Jeesuksen sovitustyöstä. Ihmiset ovat niin turvattomia. He kaipaavat rauhaa ja pelkäävät tulevaisuutta. Jumala on antanut oman Poikansa Jeesuksen meille turvapaikaksi ja pelastajaksi. Jeesus kutsuu luokseen kaikkia ”jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja”, Hän lupaa antaa levon. (Matt.11: 28.) 

JUMALAN armoistuimen eteen, sinne saa jokainen vajavainen rohkeasti käydä ja sinne jäädä. 

Mainos

Valtaistuimella istuu laupias ja armahtavainen Herra, joka on pitkämielinen ja suuri armossaan. Jumalalla ei ole suuret vaatimukset meitä ihmisiä kohtaan. Hän tietää minkälaisia me olemme! Hän kutsuu ja vetää luoksensa syntiä tehneitä, rikkoneita ja kaikella tavalla epäonnistuneita ihmisiä. Mutta! Aivan niin kuin ne, jotka aikoinaan lähestyivät turvakaupungin portteja, heidän oli lähdettävä liikkeelle, heidän oli tultava kaupungin porteille ja heidän oli käytävä porteista sisälle, niin on laita Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä nähden. Vaikka Jeesus on totisesti kuollut kaikkien, koko maailman puolesta, mutta Jeesuksen sovitustyö ei hyödytä sitä, joka ei Häneen usko. Ihmisen on tehtävä oma osuus, mentävä ovesta sisälle. 

JUMALA kutsuu ihmisiä parannukseen, peseytymään, puhdistautumaan. ”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat lumivalkeiksi. Vaikka ne ovat purppuranväriset, ne tulevat villanvalkoisiksi. Jos suostutte kuulemaan Minua, saatte syödä maan hyvyyttä, mutta jos ette suostu vaan niskoittelette, miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.” Jes.1:18–20. 

Jeesus on turvakaupunki niille, jotka tekevät parannuksen. Sitä, joka Jeesuksen luokse tulee, Hän ei ikinä heitä ulos. (Joh.6:37.) Hän on ajatellut meidän kaikkien parastamme. Meidän turvallisuuttamme. 

Tuula Palola  

Lisää hartauskirjoituksia

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.