Kunnanvaltuusto hyväksyi tonttikampanjan Lappajärvelle 

Lappajärvellä käynnistyy puolen vuoden mittainen tonttikampanja.
Lappajärvellä käynnistyy puolen vuoden mittainen tonttikampanja.
Lappajärvellä käynnistyy puolen vuoden mittainen tonttikampanja.
Lappajärvellä käynnistyy puolen vuoden mittainen tonttikampanja.
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus ja -valtuusto kokoustivat molemmat samana päivänä. LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus ja -valtuusto kokoustivat molemmat samana päivänä.

Hallitus esitti ja valtuusto hyväksyi tonttikampanjan aloittamisen Lappajärvellä. Tonttikampanja alkaa kesäkuun alussa ja päättyy vuoden lopussa, jonka aikana ostetuista kunnan omistamista tonteista annetaan 50 prosentin alennus.  

Vanhan osuuskaupan kaupan purkaminen hyväksyttiin kunnanhallituksen esittämässä muodossa; Lappajärven kunta esittää Osuuskauppa KPO:lle, että 19.12.2019 tehty kiinteistökauppa puretaan kauppakirjan ehtojen ja maakaaren mukaisesti; Lappajärven kunta esittää Osuuskauppa KPO:lle erillisen vaatimuksen kohtuullisesta korvauksesta, kun kaupan purkuun liittyvät seikoista on sovittu osapuolten välillä ja kunnanvaltuusto valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan kaupan purkamista koskevan sopimuksen, sopimaan kaupan purkuun liittyvistä seikoista sekä esittämään Osuuskauppa KPO:lle vaatimuksen kohtuullisesta korvauksesta.  

KOKOUKSESSA jätettiin valtuustoaloite, jossa esitetään, että Rantakankaan koulun liikuntavälineet säilytetään koululla liikuntasalin jatkokäyttöä varten ja keittiön välineistö siirretään Itäkylän nuorisoseuralle seuran ja metsästysseuran käyttöön. Valtuustoaloitteen luki Tuija Viinamäki ja allekirjoittaneita oli suurin osa valtuutetuista.  

Lisää uutisia Lappajärveltä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.