Kiinteistöstrategia valmistui Vimpelissä: Koulukiinteistöt ajan tasalle ja lisää opiskelija-asuntoja

Lakaniemen koulu tulee myyntiin. Arkistokuva: Eija Pippola.
Lakaniemen koulu tulee myyntiin. Arkistokuva: Eija Pippola.
Lakaniemen koulu tulee myyntiin. Arkistokuva: Eija Pippola.
Lakaniemen koulu tulee myyntiin. Arkistokuva: Eija Pippola.
Vimpelin kiinteistöstrategiassa esitetään muun muassa uuden tilan rakentamista kirjastolle ja nuorisotiloille, pikaisella aikataululla.

VIMPELIN kunnanhallitus päätti 27. maaliskuuta esittää kiinteistöstrategiaa kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Strategiaa siitä, kuinka kunnan kiinteistömassaa tulisi jatkossa kehittää, on valmisteltu Inspira Oy:n selvityksen, valtuuston iltakoulujen ja kyläkierrosten pohjalta. Asiakirjassa on listattu kaikkien kunnan omistamien kiinteistöjen tulevaisuuden käyttötarpeet.

Nyt esitetään Lakaniemen ja Sääksjärven koulukiinteistöjen myymistä huutokaupalla kuluvan vuoden aikana. Nämä käsiteltiin erillisessä pykälässä ja annettiin tekniselle toimelle lisäohjeita. Sääksjärven liikuntahalli erotetaan kohteesta.

Hybridikeskuksen osalta linjataan, että se toteutetaan 0.–6. luokille erillisen tilatarvesuunnitelman mukaan yhteiskoulun välittömään läheisyyteen. Järviseudun sairaalan tornitaloa remontoidaan opiskelija-asuntolaksi/vastaanottoasuntolaksi ja siirretään Vuokratalot Oy:n alle tai säätiöitetään. Myös Lähteen ja Lehtimäen kiinteistöjä suunnitellaan opiskelija-asuntoloiksi. Lisäksi Vuokratalot Oy laatii strategian, jolla lisätään opiskelija-asuntojen ja perhekoon asuntojen määrää, sekä nostetaan nykyisten taso 2020-luvulle.

Kirjastolle ja nuorisotiloille rakennetaan yksikerroksinen uudisrakennus Kauniston kiinteistölle. Suunnittelu aloitetaan tänä vuonna ja toteutus 2023–2024.

Vanha Siwan kiinteistö aktivoidaan täyteen yrityskäyttöön. Rantakylän koulu kunnostetaan eskareille, reservirakennukseksi ja järjestökäyttöön. Vanhaan osuuskauppaan kehitetään etätyöHUB. Kunta selvittää mahdollisuutta vastaanottohallin rakentamiseen ja tuulivoiman hyödyntämiseen kiinteistöverotulojen kasvattamiseksi.

Mainos

KUNNANHALLITUS merkitsi tiedoksi allekirjoitetun sovintosopimuksen If Vahinkovakuutusyhtiö Oyj:n kanssa koskien Intervalliosastolla 2015 tapahtunutta putkirikkoa, joka aiheutti sisäilmaongelmia ja toiminta jouduttiin siirtämään väistötiloihin 2018. Kunta haki vahingonkorvauksia YIT:lta.

ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialueelle esitetään, että sairaanhoitopiirin ylijäämä 558 215,32 euroa tulee palauttaa kunnille perussopimuksen mukaan eli tilikauden 2022 palvelumaksujen suhteessa ja aiempien vuosien ylijäämä 6 980 482,03 euroa vähintään vuosien 2020–2021 palvelujen käytön suhteessa.

KIRKONKYLÄN kyläyhdistys tuottaa nyt hyväksytyn sopimuksen mukaan tekojääratapalvelua kunnalle Aapiskujan koulun kentällä sähkökustannuksia vastaan. Vimpelin kunnan liikuntapaikkojen hoitajat huolehtivat alueen sekä laitteiston kunnossapidosta.

KONSERNIOHJAUKSENA päätettiin, että Vimpelin Vuokra-asunnot Oy voi asettaa Lakaniemen paritalo -kiinteistön sekä Sääksjärven paritalot myyntiin joko kokonaan tai osaksi.

Aiheesta lisää

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.