Luova äiti ja luova lapsi -taidenäyttely Villa Väinölässä
YHDESSÄ-HANKKEEN puitteissa toteutettu Luova äiti ja luova lapsi -prosessi huipentui taidenäyttelyyn idyllisessä Villa Väinölässä. Viisi

JOULULEHDILLÄ on ainakin Järviseudun alueella vankka jalansijansa ja tärkeä merkityksensä paikallisen identiteetin, elämänmenon ja kotiseuturakkauden airueina.
Kirjastossa on vuoden loppuun asti esillä Vuokko Leppäniemen maalauksia.
Lappajärven Lintukodissa koettiin iloisia hetkiä, kun sinne saatiin harvinainen ja hieman epätavallinenkin vieras.
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 28.11.2022 Kyrönniemen kaavan ja esittää sen edelleen Lappajärven kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Veto ja erityisesti suomenmestaruus ovat edistäneet ansiokkaasti seutukunnan matkailua.
TAIDE- ja kulttuurikeskus Onnintupa järjestää maanantaina 5. joulukuuta kello 18 Lappajärvellä Itsenäisyyspäivän etkot, aattoillan juhlat.
SUNNUNTAINA 4. joulukuuta järjestetään taukovuosien jälkeen joulupuurotarjoilu Evijärven Alapään kylätalo Sopulassa.
Kauhavan kaupunginhallituksen 28.11. päätöksiä.
Palomies ja ensihoitaja ovat hienoja ammatteja, totesivat lapset
Ksentos Oy:n hallitus on päättänyt siirtää Lehtimäen uuden S-marketin rakentamisen aloitusta rahoitusneuvotteluiden ja urakoitsijavalintojen viivästymisen johdosta.
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 28. marraskuuta valita kaupungin elinvoimajohtajaksi Jaakko Aningon.
Vaasassa sunnuntaina 27.11 kokoontunut Pohjanmaan Vasemmiston piirikokous asetti ensimmäiset ehdokkaat kevään 2023 eduskuntavaaleihin.
Aisaparin alueen kuvataiteilijat Elina Försti, Jani Kaunisto, Ritva Lindberg ja Minna Rajala viettivät työntäyteisen viikon Malagan provinssissa, työskennellen Villa Kaarnan kukkulalla, osallistuen espanialaisten kuvataiteilijoiden ohjaamiin työpajoihin ja ohjaten itse kaikille avointa kuvataidekurssia.
Uusilla matkailutuotteilla matkailijoita Etelä-Pohjanmaalle -yritysryhmähanke on käynnistynyt. Työnimen “UU MAMA” saaneessa hankkeessa ovat mukana eri puolilla Etelä-Pohjanmaata toimivat yritykset, Punaisen Tuvan Viinitila, Kuorasjärven kartano, LentoHotelli, Pitopalvelu Minna-Maria ja Vauhti-Matin Ratsutila.
SOININ kunnanhallitus hyväksyi 28. kokouksessaan marraskuuta ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2023–2025.
Vuoden yrittäjä oli palkinnosta ällistynyt, sillä juonijat salasivat senhäneltä viimeiseen asti.
DANIELL´S GRILLBAR on tullut Lappajärveläisille tutuksi muun muassa herkullisista hampurilaisistaan. Daniel Pakulla kertoo myyneensä pelkästään kesän aikana Lappajärven golf clubilla noin 3 000 hampurilaista luomujauhelihapihveillä.
– Kesän työpäivät olivat pitkiä. M…
ALAJÄRVEN vapaa-aikatoimen sunnuntaina monitoimihallilla toteuttamassa Urheilugaalassa 2022 palkittiin Alajärven vuoden urheilijana Juhana Karjanlahti.
SUOMEN nuorisoseurojen valtuusto valitsi viikonloppuna uudeksi puheenjohtajakseen Elina Weckströmin Klaukkalasta. Ehdolla oli myös Kortesjärven Ylikylän
YHDESSÄ-HANKKEEN puitteissa toteutettu Luova äiti ja luova lapsi -prosessi huipentui taidenäyttelyyn idyllisessä Villa Väinölässä. Viisi
JOULULEHDILLÄ on ainakin Järviseudun alueella vankka jalansijansa ja tärkeä merkityksensä paikallisen identiteetin, elämänmenon ja kotiseuturakkauden airueina.
Kirjastossa on vuoden loppuun asti esillä Vuokko Leppäniemen maalauksia.
Lappajärven Lintukodissa koettiin iloisia hetkiä, kun sinne saatiin harvinainen ja hieman epätavallinenkin vieras.
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 28.11.2022 Kyrönniemen kaavan ja esittää sen edelleen Lappajärven kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Veto ja erityisesti suomenmestaruus ovat edistäneet ansiokkaasti seutukunnan matkailua.
TAIDE- ja kulttuurikeskus Onnintupa järjestää maanantaina 5. joulukuuta kello 18 Lappajärvellä Itsenäisyyspäivän etkot, aattoillan juhlat.
SUNNUNTAINA 4. joulukuuta järjestetään taukovuosien jälkeen joulupuurotarjoilu Evijärven Alapään kylätalo Sopulassa.
Kauhavan kaupunginhallituksen 28.11. päätöksiä.
Palomies ja ensihoitaja ovat hienoja ammatteja, totesivat lapset
Ksentos Oy:n hallitus on päättänyt siirtää Lehtimäen uuden S-marketin rakentamisen aloitusta rahoitusneuvotteluiden ja urakoitsijavalintojen viivästymisen johdosta.
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 28. marraskuuta valita kaupungin elinvoimajohtajaksi Jaakko Aningon.
Vaasassa sunnuntaina 27.11 kokoontunut Pohjanmaan Vasemmiston piirikokous asetti ensimmäiset ehdokkaat kevään 2023 eduskuntavaaleihin.
Aisaparin alueen kuvataiteilijat Elina Försti, Jani Kaunisto, Ritva Lindberg ja Minna Rajala viettivät työntäyteisen viikon Malagan provinssissa, työskennellen Villa Kaarnan kukkulalla, osallistuen espanialaisten kuvataiteilijoiden ohjaamiin työpajoihin ja ohjaten itse kaikille avointa kuvataidekurssia.
Uusilla matkailutuotteilla matkailijoita Etelä-Pohjanmaalle -yritysryhmähanke on käynnistynyt. Työnimen “UU MAMA” saaneessa hankkeessa ovat mukana eri puolilla Etelä-Pohjanmaata toimivat yritykset, Punaisen Tuvan Viinitila, Kuorasjärven kartano, LentoHotelli, Pitopalvelu Minna-Maria ja Vauhti-Matin Ratsutila.
SOININ kunnanhallitus hyväksyi 28. kokouksessaan marraskuuta ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2023–2025.
Vuoden yrittäjä oli palkinnosta ällistynyt, sillä juonijat salasivat senhäneltä viimeiseen asti.
DANIELL´S GRILLBAR on tullut Lappajärveläisille tutuksi muun muassa herkullisista hampurilaisistaan. Daniel Pakulla kertoo myyneensä pelkästään
ALAJÄRVEN vapaa-aikatoimen sunnuntaina monitoimihallilla toteuttamassa Urheilugaalassa 2022 palkittiin Alajärven vuoden urheilijana Juhana Karjanlahti.
SUOMEN nuorisoseurojen valtuusto valitsi viikonloppuna uudeksi puheenjohtajakseen Elina Weckströmin Klaukkalasta. Ehdolla oli myös Kortesjärven Ylikylän
YHDESSÄ-HANKKEEN puitteissa toteutettu Luova äiti ja luova lapsi -prosessi huipentui
JOULULEHDILLÄ on ainakin Järviseudun alueella vankka jalansijansa ja tärkeä merkityksensä
Kirjastossa on vuoden loppuun asti esillä Vuokko Leppäniemen maalauksia.
Lappajärven Lintukodissa koettiin iloisia hetkiä, kun sinne saatiin harvinainen ja
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 28.11.2022 Kyrönniemen kaavan ja esittää sen
Veto ja erityisesti suomenmestaruus ovat edistäneet ansiokkaasti seutukunnan matkailua.
TAIDE- ja kulttuurikeskus Onnintupa järjestää maanantaina 5. joulukuuta kello 18
SUNNUNTAINA 4. joulukuuta järjestetään taukovuosien jälkeen joulupuurotarjoilu Evijärven Alapään kylätalo
Palomies ja ensihoitaja ovat hienoja ammatteja, totesivat lapset
Ksentos Oy:n hallitus on päättänyt siirtää Lehtimäen uuden S-marketin rakentamisen
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 28. marraskuuta valita kaupungin elinvoimajohtajaksi Jaakko
Vaasassa sunnuntaina 27.11 kokoontunut Pohjanmaan Vasemmiston piirikokous asetti ensimmäiset ehdokkaat
Aisaparin alueen kuvataiteilijat Elina Försti, Jani Kaunisto, Ritva Lindberg ja
Uusilla matkailutuotteilla matkailijoita Etelä-Pohjanmaalle -yritysryhmähanke on käynnistynyt. Työnimen “UU MAMA”
SOININ kunnanhallitus hyväksyi 28. kokouksessaan marraskuuta ensi vuoden talousarvion ja
Vuoden yrittäjä oli palkinnosta ällistynyt, sillä juonijat salasivat senhäneltä viimeiseen
DANIELL´S GRILLBAR on tullut Lappajärveläisille tutuksi muun muassa herkullisista hampurilaisistaan.
ALAJÄRVEN vapaa-aikatoimen sunnuntaina monitoimihallilla toteuttamassa Urheilugaalassa 2022 palkittiin Alajärven vuoden
SUOMEN nuorisoseurojen valtuusto valitsi viikonloppuna uudeksi puheenjohtajakseen Elina Weckströmin Klaukkalasta.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.