Tietokone – riesa, renki vai isäntä?

NÄILLÄ vuosilla, kun syntymästä alkaa olla yhä useampia vuosikymmeniä, tulee aika paljonkin mietittyä, kuinka huikeaa tekniikan kehitystä on ollut mahdollista seurata ja jopa elää kehityksessä mukana. Moni asia on kehittynyt elinaikanani huimasti, mutta ajattelin muistella omia kokemuksiani tietokoneista ja niiden kehityksestä 1970-luvun alkuvuosilta lähtien.

Tietokoneitahan alettiin rustata jo 1940-luvulla sotilaskäyttöön, sitten valtioitten käyttöön, ja joskus 1960-luvulla alkoi jo yliopistoissa olla massiivisia tietokoneita.

Lähdin opiskelemaan Oulun yliopistoon vuonna 1973 ja samana syksynä sain ensikosketuksen tietokoneeseen, tai oikeastaan me opiskelijat pääsimme näpyttelemään etäpäätettä, sillä itse tietokone oli jossakin visusti varjellussa ilmastoidussa huoneessa. Konehan tarvitsi kokonsa takia oman aika isonkin huoneen. En tuolloin innostunut ollenkaan tietotekniikasta, ja yhden pakollisen ohjelmointikurssin suorittaminen siirtyikin vuosi vuodelta myöhemmäksi. Etäpäätteitä oli yliopistolla joka osastolla omissa huoneissaan ja yhteys itse koneeseen otettiin soittamalla kiekkovalintapuhelimella tiettyyn numeroon. Pianhan me köyhät opiskelijapojat huomasimme, että samaisella puhelimella voi soittaa myös tavallisia puheluja ohittamalla joku rele tietynlaisella numerokiekon pyöräyttämisellä.

Samana vuonna tuli toinenkin tietokone tutuksi eli konetekniikan labraan oli hankittu numeerisesti ohjattava työstökone eli NC-kone. Koneistettavalle kappaleelle tehtiin työstösuunnitelma eli määriteltiin jokaiselle työvaiheelle työkalu, kierrosluku, syöttö ja liikkeen pituus. Nämä arvot muutettiin sitten koodeiksi eli naputeltiin tekstinkäsittelyohjelmalla paperille ja tekstistä ajettiin reikänauha, joka syötettiin NC-koneelle. Kone luki reikänauhan ja sen jälkeen se koneisti sadasosamillin tarkasti samanlaisia kappaleita. Reikänauha piti pintansa kymmeniä vuosia, vaikka NC-ohjaukset kehittyivät nopeasti ja ohjelmat pystyttiin pian siirtämään kaapeleita pitkin ohjelmointihuoneesta koneelle ja itse ohjauksella pystyttiin tekemään ohjelmia ja tallettamaan ne koneen muistiin.

1980-luvulla alkoikin sitten tapahtua. Vuosikymmenen alussa yritykset alkoivat hankkia pientietokoneita eli PC-koneita yksinkertaisiin tehtäviin. Muutaman vuoden sisällä hinnat laskivat niin, että myös yksityisten henkilöiden oli mahdollista hankkia oma PC. Pakkohan se oli minunkin sitten ostaa ihan oma tietokone joskus 1980-luvun loppupuolella, vaikka en oikein tiennyt mitä sillä tekisin. En kovin paljon konetta käyttänytkään, mutta lapset ihastuivat värkkiin ja opettelivat koneen käyttöjärjestelmän eli DOS:n ja osasivat pian päivittää koneen emolevyt ja ties mitä muuta. Sen ajan ensimmäisiä tietokonepelejä oli puolituhma Larry, jota pojat pelaili ja pelailinpa itsekin. Koneessa oli alkeellinen tekstinkäsittelyohjelma ja alkeellinen taulukkolaskentaohjelma, joita toki opettelin käyttämään, ja työt tulostettiin sitten matriisikirjoittimella, jonka ostin samassa paketissa koneen kanssa. Kovalevyllä oli tilaa 40 MT ja keskusmuistia 1 MT eli edes yksi älypuhelimella otettu valokuva ei olisi koneen muistiin sopinut. 

Mukana tuli myös johto, joka kytkettiin lankapuhelimen pistokkeeseen, ja siten koneella olisi mahdollista saada yhteys toisiin tietokoneisiin eri puolella Suomea ja ehkä maailmaakin. Hyvä suunnitelma, mutta yhteyttä en onnistunut muodostamaan vaikka mitä yritin. Ei muuta kuin kone kyytiin ja Jyväskylään koneen myyneeseen liikkeeseen ja siellä vika löytyikin saman tien, eli johto oli poikki. Sitten yhteyden muodostaminen onnistuikin ja koneella todellakin sai yhteyden muun muassa Turkuun johonkin koneeseen. Yhteys oli maksullinen eli puhelinlaskut pakkasivat kasvamaan. Homma oli niin hidasta, että ”netin” käyttö jäi pian pois etenkin, kun sen ajan netissä ei ollut juuri mitään mielenkiintoista.

Silloin toki jo visioitiin, mitä kaikkea tulevaisuus toisi tullessaan ja mieleen on jäänyt yksi nyttemmin toteutunutkin visio eli laskujen maksamisen ennustettiin olevan mahdollista kotitietokoneella. Olimme hiljattain muuttaneet Suolahteen ja asuntolainajärjestelyissä olin tutustunut paikalliseen pankinjohtajaan, jolle tietysti kerroin kuulemani vision laskujen maksamisesta. Kaveri kuunteli kyllä, kun kerroin visiosta, mutta katseli aika oudosti minua ja päätään pudistellen totesi, että sellainen asia ei tule koskaan toteutumaan. Ei tainnut mennä kymmentä vuottakaan, kun maksoin ensimmäisen laskuni kotitietokoneella, mutta jatkan juttua seuraavassa lehden numerossa. 

Heikki Salmela  

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.