Minna Lainimo joutui Evijärven pappina miettimään, mikä on kirkon oleellista perustehtävää

Minna Lainimolla on takanaan vuosi Evijärven vt. kirkkoherrana.
Kun tuomiokapituli vuosi sitten lähetti Lainimon Evijärvelle, yksipappiseen seurakuntaan, hänelle kerrottiin että hän on nyt pääsemässä parhaaseen kirkkoherran tehtävän ja seurakuntaelämän oppimisen paikkaan.

MINNA LAINIMO jätti joulun jälkeen hyvästit Evijärven seurakunnalle, jossa hän työskenteli virkaa toimittavana kirkkoherrana vuoden ajan. Jäähyväissaarna oli tapaninpäivänä. Seuraavana pappina aloitti tammikuussa Risto Mäki, joka jatkaa tehtävässä jälleen yhden vuoden.

Lainimo toteaa, että vt. kirkkoherravuosi oli sanalla sanoen hieno kokemus, opettavainen ja monipuolinen.

–Olen saanut toisaalta näköalapaikalta ja toisaalta ruohonjuuritasolta tutustua uuteen paikkakuntaan ja seurakuntaan, hän pohtii. –Sain vuoden aikana kohdata ja tavata upeita ihmisiä, kurkistaa evijärveläiseen elämänmenoon ja elämäasenteeseen, nähdä ja kokea paljon.

Nyt kutsuu jälleen ”Ylistaron komia kirkko”, eli hän on palannut vakituiseen virkaansa Seinäjoen seurakuntaan. Hän on toiminut Ylistaron johtavana kappalaisena vuodesta 2015 lähtien.

Hän kulki Evijärvelle päivittäin kotoaan Seinäjoelta, tunti suuntaansa.

–Työmatkoilla yksin autossa istuessa on ollut ajatuksille ja rukoukselle tilaa. Monta puhetta on päässä valmistunutkin noiden kilometrien aikana.  

EVIJÄRVELLÄ hän sai oppia, kuinka rikasta on pienen seurakunnan toiminnan kirjo, kuinka lujasti vastuunkantajat sitoutuvat ja kuinka laaja-alaista on työntekijöiden ammattitaito.

–Sydämellä tehdään ja ollaan mukana. Voi miten monta on heitä, joita haluan pestini päätteeksi kiittää. Ajatus virren 428 säkeestä, “Yksin emme työtä tee”, on osoittautunut todeksi. “Toinen toista tarvitsee”. Jokaisella seurakuntalaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä Jumalan perheessä. 

Hänen arkensa Evijärvellä oli työntäyteistä ja seurakunnan ydinasioita kirkastavaa. Uuttakin oli opeteltava, sillä Evijärven kirkkoherran työnkuvaan kuuluvat paitsi seurakunnan hengelliset tehtävät, myös talouden, kiinteistöjen ja hautausmaan kysymyksetkin.

Kun tuomiokapituli vuosi sitten lähetti hänet Evijärvelle, yksipappiseen seurakuntaan, hänelle kerrottiin että hän on nyt pääsemässä parhaaseen kirkkoherran tehtävän ja seurakuntaelämän oppimisen paikkaan.

–Seurakunnalla julkisyhteisönä on laajat vastuut ja velvollisuudet, ja niistä huolehtiminen on iso osa kirkkoherran työtä — puhumattakaan sitten hengellisen tehtävän vastuusta ja velvollisuudesta. Kirkkoherra on seurakunnan pappi ja paimen, ja Jumalan sanan julistaminen ja sakramenttien jakaminen aivan tehtävän ydintä.

EVIJÄRVELLE tullessaan hän sai ymmärtää, miten lähihistoriassa oli eletty melkoisten mullistusten aikaa, kun paljosta oli jouduttu luopumaan, toimitiloista esimerkiksi, ja sen päälle heti alettu elää korona-ajan haasteissa. 

–Asioita ei ollut ollut mahdollista hoitaa isolla rahalla ja resursseja lisäämällä, vaan on ollut välttämätöntä keskittyä olennaiseen. Seurakunnassa on viime vuosina todella jouduttu miettimään, mikä on oleellista perustehtävää, ja ratkaisuja oli tehty niistä käsin, hän pohtii.

–Kirkko on tänä päivänä seurakuntaelämän keskuspaikka. Evijärven seurakunta on Suomessa aivan kärkijoukossa kirkkotilan monipuolisessa käyttämisessä. Tämähän tulee olemaan todellisuutta tulevaisuudessa monessa muussakin seurakunnassa, kun toiminta keskittyy yhä enemmän kirkkotilaan.

Hän toteaakin, että Evijärvellä kirkko on nykyisin kuin seurakunnan koti, jossa on tilaa lapsille, nuorille ja kaiken ikäisille.

–On paikkansa puheelle, kokoontumiselle, musiikille, tekemiselle ja olemiselle. Ja ennen kaikkea tilaa on jumalanpalvelukselle ja yhteiseen ehtoollispöytään käymiselle. 

NYT vuoden matkaa taaksepäin katsellessa hänestä tuntuu, että hän on laittanut vauhtia moneen asiaan, ja kaikenlaista on kokeiltu ja kehitetty. Samalla hän on silti myös vain ollut rauhassa, ”pyhän äärellä voimaa saamassa”.

–Ilossa ja surussa olen saanut olla mukana. Toivottavasti olen osannut pysähtyä kuuntelemaan silloin, kun sille tarve on ollut. Hyvältä tuntuu huomata, että Jumalan sana on ollut ruokkijana kaikissa päivissä. 

Hän sanoo, että on mahdotonta nostaa esiin jotain yhtä mieleenpainuvinta muistoa tai tapahtumaa viimeisen vuoden ajalta.

–Evijärven kirkon alttariveistoksen — suuren krusifiksin — puhuttelevuuden otan mukaani. Mukaani jäävät myös ainakin kirkollisiin toimituksiin liittyvät kohtaamiset, hyvähenkiset ja rohkeita päätöksiä sisältäneet luottamuselinten kokoukset, työntekijöiden tekemisen meininki ja syvällinen kutsumus työhön ja palveluun, vapaaehtoistyön sydän ja voima, ilo hyvistä yhteistyökumppaneita, sekä se luottamus ylipäättään, että Jumala hoitaa seurakunta ja toimii keskellämme ja kauttamme. 

–Tokihan on niin, ettei tällaisessa julkisessa virassa aina saa osakseen vain kauniita sanoja ja tyytyväistä palautetta. Näissä tilanteissa minulle on kirkastunut erityisesti kunnioittavan keskustelun merkitys. Lopputulemana voi todeta, että erityisiä tähtihetkiä nousee mieleen vuoden varrelta monia, ja Evijärvi jää sydämelleni. 

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.