16 syyskuun, 2019

Urheilu

Veljeksille suomenmestaruudet

Elokuun alussa järjestettiin Lappeenrannassa yleisurheilun suomenmestaruuskilpailut eli Kalevan kisat. Lappajärven Veikkoja edustava Elmo Savola voitti kultaa kymmenottelussa. Elokuun lopussa LaVen Tarmo Savola voitti pituushypyn suomenmestaruuden 19-vuotiaiden poikien sarjassa. Nuorten SM-kilpailut järjestettiin Porvoossa.

Kraatterijärvi

Geokätköt tuovat matkailijoita ja euroja kaukaakin

–Pohjois-Pohjanmaalta on näyttöä siitä, miten kätköreitistöt ja eri tyyppiset kätköt vetävät kävijöitä kaukaakin, Hannu Österberg toteaa viitaten kotiseutuunsa. Hänen johtamaksa Geopolku ry on toteuttanut geokätköreittejä eri paikkakunnille yhteistyössä kuntien kanssa.
–Nämä on otettu kunnissa vastaan myönteisesti. Mainosarvo menee matkailijan mukana minne hän meneekin, ja rahaa jää kuntaan. Harrastuksen ympärillä pyörivät isot rahat.

Geokätköily on mahtava harrastus

SARI ÖSTERBERG pitää kätköilyn parhaana puolena sitä, että harrastus vie todella hienoihin paikkoihin sekä kotinurkilla, muualla Suomessa, että ulkomailla. Lajin parissa Österbergit arvelevat olevan Järviseudulla noin 100 kätköillä kävijää.

Harrastus toi Österbergit yhteen

VIMPELISSÄ asuvat Sari ja Hannu Österberg tapasivat kätköilyn parissa pari vuotta sitten. Sari on kotoisin Itä-Suomesta ja muutti nelisen vuotta sitten Vimpeliin. Hannu on Haapajärveltä, mutta äiti on Itäkylän Mellereitä.

Järviseudulle tulossa geokätköily-tapahtumia

Geokätköilyyn on mahdollista tutustua Kivitipussa 30. maaliskuuta, ja huhtikuussa kätköilijöitä kutsutaan Vimpeliin siivoustalkoisiin. Ensi vuonna Lappajärvelle suunnitellaan harrastuksen suurtapahtumaa.

Mikä ihmeen geokätköily?

Mitä se on ja miten siinä pääsee alkuun, jos kiinnostaa kokeilla vaikkapa 11 Aallon kaupunki- kätköjä tai kallaamista Lappajärvellä?

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.