6 syyskuun, 2019

Yhdeksän kymmenestä ikäkuljettajasta miettii ajokuntoaan

Jokainen kuljettaja on vastuussa omasta ajokunnostaan, mutta tarve sen pohtimiseen herää usein vasta iän myötä. Liikenneturvan kyselystä selviää, että yhdeksän kymmenestä ikäkuljettajasta miettii ajokuntoaan edes joskus. Useimmiten ajokuntoa pohditaan väsyneenä tai kun ajokeli on huono. Moni kertoo huomanneensa vasta jälkikäteen, että ajamaan ei välttämättä olisi pitänyt lähteä siinä kunnossa, missä oli.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.