Taikakuu nousee Kivitipun stagelle lauantaina!

Kivitippuun 14.9. saapuva Taikakuu on yksi Suomen iskelmätaivaan kirkkaimpia orkestereita.

Taikakuu on yksi Suomen iskelmätaivaan kirkkaimpia orkestereita. Nykyään reippaan sadan keikan vuosivauhtia pitävä yhtye on kiinnittänyt itsensä vahvasti iskelmäkansan sydämiin ja saapuukin nyt viihdyttämään tanssikansaa Kivitippuun.

Paikka Suomen tunnetuimpien orkesterien joukossa on ansaittu kovalla työllä ja oikealla asenteella. Taikakuu on historiansa aikana saavuttanut paljon. Meriiteistä löytyy Vuoden viihdyttäjä, EMMA-palkinto ja lukuisat Kuukauden levy -palkinnot ja oma Saanko luvan -TV-ohjelma, sekä Kesäillan Valssi -TV-kiertueorkesteri…

Taikakuun albumi Tunne julkaistiin 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kesän 2013 alkuun.

Kesän 2014 päätteeksi Taikakuun solistiksi astui Juha Metsäperä, joka on tehnyt hienon uran omallakin soolourallaan ja julkaissut mm. neljä pitkäsoittoa.  Heti taipaleensa alkumetreillä uudistunut kokoonpano piipahti studiolla ja tuloksena on kappale nimeltään Minä en puhu. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Petri Munck ja siitä julkaistiin myös musiikkivideo. Taikakuun uusin albumi, nimeltään Virta julkaistiin lokakuussa 2015 vuoden syksyllä. Taikakuu on levyttänyt uransa aikana jo kahdeksen albumia, yhden kokoelman ja myös DVD:n. ja Rakastan sua liikaa.

Mainos

Liput: 
Ennakko: 19,50€ 
Ovelta: 20€

Facebook -tapahtuma

Lue lisää!

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.