Sattumalta sirkuskouluun

Tämän kevään Kukkofestivaaleille Tommisen vuosikurssi suunnitteli ja toteutti yhdessä Merkilliset-esityksen. Tomminen kuvassa vasemmalla aerial strapseilla, keskellä oleva väline on nimeltään bambuk. Kuva: Mikko Pirinen.
Julkaistu:
Kategoria:
,
Aihe:

 –Ilma-akrobatia on aina tuntunut omalta, Tomminen kertoo, –Olen roikkunut ja kiipeillyt niin kauan kun olen osannut kävellä!

Lahden lisäksi sirkusartistiksi voi kouluttautua Suomessa Turun ammattikorkeakoulussa. Harrastustoimintaa on kuitenkin tarjolla paljonkin ja myös Tomminen on itse aloittanut sirkuksen Alajärvellä Alavolin Sirkus Glide -ryhmässä.

–Suomessa on paljon nuorisosirkuksia, joissa useat meidänkin opiskelijat ovat aloittaneet sirkuksen, Tomminen vahvistaa.

Sirkusta opiskelemaan Tomminen päätyi kuitenkin osin sattuman kautta, vaikka taitoja hänellä alaan liittyen olikin.

–Päädyin tähän kouluun itse asiassa suunnittelematta kesken vuoden, kun koulusta vapautui kaksi paikkaa ja tilalle valittiin pikaisella aikataululla kaksi uutta opiskelijaa, Tomminen kertoo –Olin pitkään harkinnut alan opiskelua, ihan vain siksi että sirkus on kivaa – onhan minulla sitten myöhemmin aikaa opiskella muita aloja, jos siltä tuntuu.

ALOITTAESSAAN sirkuskoulun kevätlukukaudella 2019 Tomminen ei aluksi tiennyt mitä uutta se toisi tullessaan. Positiivinen yllätys olikin se, että sirkuskoulussa ollaan kuin yhtä suurta perhettä.

–Me korjaamme, siivoamme ja järjestelemme itse koulumme tilat, Tomminen kertoo.

Tommisen kanssa samalla vuosikurssilla on noin kaksikymmentä opiskelijaa. Sirkuskoulu on myös hyvin kansainvälinen. Opiskelijoita on esimerkiksi Norjasta, Tanskasta, Englannista, Virosta ja aina Yhdysvalloista, Australiasta ja Taiwanista asti.

–Noin puolet luokan opiskelijoista on ulkomailta, joten myös opinnot ovat englanniksi, Tomminen kertoo.

KUTEN tuleva ammattikin, painottuu myös opiskelu käytäntöön, eli sirkuslajien fyysiseen harjoitteluun. Koulua ei ole vain arkisin, vaan treenejä pidetään myös iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla.

 –Koulu menee kaikkien muiden menojen edelle, Tomminen kertoo, – Koulutus on sekä fyysisesti että henkisesti hyvin rankka, mutta äärettömän palkitseva ja kasvattava. Uni ja ruoka maistuu! Tomminen naurahtaa.

Salpauksessa opiskelijat valitsevat yleensä kaksi omaa lajia, joiden harjoittelemiseen he keskittyvät. Tommisella lajeja on tällä hetkellä yksi laji, aerial straps eli liinat. Toiseksi lajivalinnaksi hän suunnittelee käsilläseisontaa. 

 –Olen aina tehnyt kangasta ja jonkin verran myös trapetsia ja rengastrapetsia, mutta halusin aloittaa aivan uuden lajin ja yhdistellä siihen muilla välineillä opittua, Tomminen kertoo.

Sirkuskoulussa yksikään viikko tai edes päivä ei ole samanlainen. Opetukseen kuuluu esimerkiksi ohjattuja ja omatoimisia lajitunteja, jolloin treenataan omaa välinettä, tanssitunteja ja sirkustekniikkaa, joka voi sisältää esimerkiksi hyppynaruharjoituksia, pariakrobatiaa tai volttien harjoittelemista. Myös improvisaatio- ja kehonhuoltotunteja tarjotaan.

–Ennen päivän ohjelmaa opiskelijat vielä lämmittelevät omatoimisesti esimerkiksi juoksemalla ja iltapäivällä treenataan ja venytellään koululla, Tomminen kertoo.

Kesällä ohjattuja treenejä ei kuitenkaan ole ja se on Tommisesta oikea ratkaisu:

–Kesä meillä on pyhitetty lähinnä levolle ja omatoimiselle treenille. Kroppa on koulussa niin kovilla, että kesällä sen on hyvä antaa palautua seuraavaa vuotta varten! Yksi asia mitä tässä koulussa pitääkin myös oppia, on lepo, Tomminen painottaa.

YKSI hyvin tärkeä osa koulutusta on myös esiintyminen. Esitykset voivat olla keikkoja, jolloin niistä saa rahaa tai vaihtoehtoisesti koulun toimintaan liittyviä produktioita. Viimeisin oli keväällä järjestetyt Kukkofestivaalit, jonne Tommisen vuosikurssi suunnitteli yhdessä tunnin kestävän Merkilliset-esityksen.

–Omien lajien lisäksi suunnittelemme ja toteutamme mm. riggauksen eli miten välineet kiinnitetään turvallisesti ja mihin, esiintymisasut, tunnelman, yhteiset numerot ja niin edelleen, Tomminen huomauttaa.

Toden teolla esiintymiskokemuksen kartuttaminen alkaa kuitenkin ensi vuonna, kun Tommisen vuosikurssilaisilla alkavat ”demot” eli lyhyet oman lajin esitykset.

 –Saamme niihin tietyt tehtävät ja aikaa noin pari viikkoa. Se on loppujen lopuksi todella lyhyt aika ja saakin aikaan kovaa stressiä, Tomminen miettii. 

TULEVAISUUTTA Tomminen ei halua vielä suunnitella liikaa, vaan keskittyä käsillä olevaan hetkeen ja opiskeluihin. Hänen tavoitteenaan on kehittää taitojaan sirkuskoulussa mahdollisimman paljon ja kun koulu aikanaan loppuu, aikoo hän lähteä opiskelemaan vielä lisää. Se, mitä hän aikoo sen jälkeen opiskella, on vielä avoinna. 

– Jos se olisi sirkusta, olisi melko suoraan ainoa vaihtoehto lähteä ulkomaille, Tomminen pohtii  –Moni muukin ala kiinnostaa minua hyvin paljon.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti