Näkemyksiä kaatuvista kunnista
Herrojen Hymynä pitämäni Suomen Kuvalehti heittäytyi suureksi kunta-asiantuntijaksi.Lehti oli jo vuonna 2011 tullut tulokseen, että

Kun poliisi tarvitsee apua esimerkiksi auton kanssa kolaroineen hirven etsimiseen, se ottaa yhteyttä suurriistavirka-avun yhteyshenkilöön.
Vimpelissä on kaksi Rinki-ekopistettä, joissa kerätään kotitalouksien pakkausjätettä. S-Market Vimpelin (Pöntisentie 4) yhteydessä olevaan ekopisteeseen
Vaasan yliopisto selvitti syksyllä 2015 alkaneessa tutkimushankkeessa tietoliikenneyhteyksien laatua ja merkitystä maaseudulla.Yhtenä tutkimuskohteena oli Lappajärven
Alajärven Ankkureissa toimivalle Veikko Anttilalle on myönnetty Suomen Pesäpalloliiton lanseeraama Tahko Pihkala -mitali. Ensimmäiset mitalit
Evijärven valtuuston kokouksessa 19.12. olivat esillä muun muassa yksityisteiden avustukset. Yksityisteitä on pelkästään Evijärven Alapään
Vimpelin suljettu B-mielisairaala on tyhjänäkin vaikuttava paikka.Tämän viikon Järviseudun Sanomissa on juttu 60 vuotta täyttävästä
Kevättalvea värittävät kuntavaalit. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9. huhtikuuta. Ehdokaslistat on jätettävä viimeistään helmikuun 28.
Itäkyläntiellä palaa omakotitalo. Paikalla on useita paloautoja ja ambulansseja. Henkilövahinkoja ei ole tullut. Sammutus- ja

Herrojen Hymynä pitämäni Suomen Kuvalehti heittäytyi suureksi kunta-asiantuntijaksi.Lehti oli jo
Kun poliisi tarvitsee apua esimerkiksi auton kanssa kolaroineen hirven etsimiseen,
Vimpelissä on kaksi Rinki-ekopistettä, joissa kerätään kotitalouksien pakkausjätettä. S-Market Vimpelin
Vaasan yliopisto selvitti syksyllä 2015 alkaneessa tutkimushankkeessa tietoliikenneyhteyksien laatua ja
Alajärven Ankkureissa toimivalle Veikko Anttilalle on myönnetty Suomen Pesäpalloliiton lanseeraama
Evijärven valtuuston kokouksessa 19.12. olivat esillä muun muassa yksityisteiden avustukset.
Vimpelin suljettu B-mielisairaala on tyhjänäkin vaikuttava paikka.Tämän viikon Järviseudun Sanomissa
Kevättalvea värittävät kuntavaalit. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9. huhtikuuta. Ehdokaslistat
Itäkyläntiellä palaa omakotitalo. Paikalla on useita paloautoja ja ambulansseja. Henkilövahinkoja
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.