Evijärvi siirtää liikuntahalli-investointia

Kunnanvaltuusto hyväksyi Evijärven ensi vuoden talousarvion ja vuoteen 2018 ulottuvan taloussuunnitelman kokouksessaan maanantaina. Paikkakunnalle suunniteltu liikuntahalli kirvoitti odotetusti vilkkaimman keskustelun.

Valtuusto päätti Karoliina Sulkakosken (kok.) esityksestä siirtää liikuntahallin rakentamiseen suunniteltuja rahoja vuodella eteenpäin. Hallitus oli esittänyt valtuustolle, että hallin rakentamiseen varataan ensi vuoden talousarvioon 500 000 euroa ja vuoden 2017 taloussuunnitelmaan miljoona euroa.

Myös kouluasiat puhuttivat Evijärven kunnanvaltuuston talousarviokokouksessa. Valtuusto varasi koulurakentamiseen ensi vuodelle 500 000 euroa ja seuraavalle 250 000 euroa. Rahaa ei ole korvamerkitty tarkemmin.

Valtuuston kokouksen alussa Marita Huhmarsalo luovutti valtuustolle kunnallisaloitteen lounasruokalatoiminnan käynnistämisestä Lahdenkylän koulun yhteydessä. Samalla aloitteessa puolustettiin moduulikoulun rakentamista. Aloitteen oli allekirjoittanut 55 henkilöä.

Katso huomisesta lehdestä, millaista keskustelua ja äänestyksiä valtuustossa käytiin.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.