An-La Oy:lle uudet vetäjät
Alumiiniprofiilien jatkojalostukseen erikoistunut An-La Oy on saanut uudet yrittäjät. Antti Kujala on jättämässä vetovastuuta Taisto

Alajärven Ankkurit kaatui kotonaan ja Vimpelin Veto vieraissa miesten Superpesiksen puolivälieräotteluissa torstaina. Ankkurit pysyi vielä
Pyöräsuunnistuksen nuorten (20-v.) MM-kisoissa jäätiin keskiviikkonakin ilman mitaleita, kun Kortesjärven Järvi-Veikkojen Helena Hakala oli sprintissä naisten sarjassa
Lappajärven yleisurheilun mestaruudet ratkottiin Stadio Nissillä keskiviikkoiltana. Iloisessa tapahtumassa oli paikalla runsaasti urheilijoita ja yleisöä.
Päihderiippuvaisten Kortesjärven Kan-koti avasi jälleen ovensa huhtikuussa 2014 3,5 vuoden tauon jälkeen. Sulku johtui kuntien
Elintarviketurvallisuus on kohentunut valtakunnallisesti sen jälkeen kun elintarvikelaissa alettiin vuonna 2013 velvoittaa elintarvikkeiden vähittäismyynti- ja
Nyt kun olemme saaneet Vimpeliin uuden kunnanjohtajan toivon että hän puuttuisi asiaan ja laittaisi kyläkuvan
Samalla kun esimerkiksi Ruotsi ja Saksa on päättänyt luopua ydinvoimasta, suhtautuvat suomalaiset poliitikot ja energiateollisuus
Järviseutulaisille sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavat Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ja Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue. Erikoissairaanhoidosta vastaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Alumiiniprofiilien jatkojalostukseen erikoistunut An-La Oy on saanut uudet yrittäjät. Antti
Alajärven Ankkurit kaatui kotonaan ja Vimpelin Veto vieraissa miesten Superpesiksen
Pyöräsuunnistuksen nuorten (20-v.) MM-kisoissa jäätiin keskiviikkonakin ilman mitaleita, kun Kortesjärven Järvi-Veikkojen
Lappajärven yleisurheilun mestaruudet ratkottiin Stadio Nissillä keskiviikkoiltana. Iloisessa tapahtumassa oli
Päihderiippuvaisten Kortesjärven Kan-koti avasi jälleen ovensa huhtikuussa 2014 3,5 vuoden
Elintarviketurvallisuus on kohentunut valtakunnallisesti sen jälkeen kun elintarvikelaissa alettiin vuonna
Samalla kun esimerkiksi Ruotsi ja Saksa on päättänyt luopua ydinvoimasta,
Järviseutulaisille sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavat Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ja Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.