Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärven vallanpidosta

Evijärven kunnanhallitus sai kylmää postia Vaasan hallinto-oikeudelta. Kunnanhallituksen pölhö päätös kunnallisen lakimiehen järjestämiseksi kunnanjohtaja Teittiselle ja kunnanhallituksen ”mielipahaa” kärsineille jäsenille kumottiin. Hallinto-oikeuden päätös osoittaa, että edes yksipuoluejärjestelmän linnakkeessa Evijärvellä, ei kunnanhallitus voi toimia vastoin Suomen lakia ja maksattaa veronmaksajilla omia lakimieskulujaan.
Evijärvi on ikävä esimerkki yhden puolueen hallitsemasta pikku kunnasta, joka on menettänyt todellisen päätösvaltansa ja kykynsä toimia oikeana kuntana. Kunnan hallintoelinten ja viranhaltijoitten tehtävä on järjestää kuntalaisille palvelut ja ajaa kuntalaisten etua ja oikeutta. Evijärvellä ei näin ole. Kunnan omassa käytännön päätösvallassa on viime vuosina ollut enää vain noin 30 prosenttia talousarviosta. Tässä tilanteessa kunnanhallitus on harhautunut omalaatuisille poluille. Kun oikeata päätösvaltaa ja resursseja tavallisten kuntalaisten palvelujen järjestämiseksi ja oikeata tekemistä ei enää ollut, käperryttiin leikkaamaan, myymään ja turvaamaan valtaa pitävien tahojen etuja ja etenkin kaiken arvostelun estämistä.

Vain yhden puolueen hallitsemassa yhteisössä ja valtiossa tällainen meno on mahdollista. Vallanpidon kasautuessa harvoille, on jälki rumaa ja vaatii peittelyä. Näin on käynyt myöskin Evijärvellä. Kun muutama kuntalainen ja kunnallispolitiikassa mukana oleva on arvostellut päättäjiä ja silloista kunnanjohtajaa toimistaan, kohdistettiin heihin uhka kunnan kustantaman lakimiehen hankinnasta. Samanaikaisesti kunnan henkilöstön suunnasta tuli viestejä työyhteisön pahoinvoinnista, mutta ne viestit pyrittiin vaientamaan ja keskityttiin kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen kärsimään mielipahaan.

Evijärven hallinnon toimet ovat verrattavissa Neuvostoliiton yksipuoluejärjestelmään. Sielläkin laadittiin nöyräksi tekeviä käyttäytymissääntöjä, pyrittiin vaientamaan toisinajattelijat ja järjestettiin maineenpalautusoikeudenkäyntejä, joissa ”rehabilitoitiin” järjestelmälle tärkeitten henkilöitten mainetta kansan kustannuksella. Taitavat NKP:n keskuskomitean porukat hymyillä leveästi katsellessaan pilven reunalta Evijärven meininkiä ja kuunnellessaan taivaallisen hyvää balalaikkamusiikkia. Vielä löytyy maailmasta paikka, jossa on vanhan liiton meininki voimissaan!

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.