Sukulaismiestä muistellessa

”Sitä ollaan Hyytisen Vilhon poikia” sanoi mies minulle Helsingin rautatieaseman odotussalissa 20.12.1964. Odotimme Ouluun lähtevää iltajunaa, kolme varusmiestä, jääkäri ja kaksi upseerikokelasta. Ei mies paljon muista erottunut. Siistit vaatteet. Näki selvästi, ettei matkalle oltu ensi kertaa lähdössä. Jääkäri kysyi, että kuka tuo oli, kun mies asteli I luokan vaunuun. Se on Savelan Veikko, sukulaismies, sanoin.
Muistin Veikon puhuneen isäni haudalla Lappajärvellä pari vuotta aikaisemmin. Joistakin henkilöistä jää pysyviä muistijälkiä, vaikka tapaaminen on lyhyt.
Tämän tarinan kannalta ei ole tärkeää, mitä tuon tapaamisen jälkeen on tapahtunut. Lukuun ottamatta sitä, että Veikko siunattiin haudan lepoon Lappajärven kirkkomaalla 1.8.2015.
Tärkeintä on se, mitä tapahtui sinä kesänä 1930-luvulla, kun Savelassa puhelin soi. Soittaja oli Veikon äidin Senjan veli, isoisäni Matti Hyytinen Oulaisista. Isoisä oli muuttanut Lappajärveltä Oulaisiin 1921 ja ostanut Herrala-nimisen tilan Pyhäjoen rannalta läheltä Haapaveden rajaa. ”Oli heinäaika, mutta isä oli sahauttamassa lautoja läheisellä sahalla,” kertoi Veikko minulle Seinäjoella Vapaudentien asunnossaan, jossa hän Maire vaimonsa kanssa vietti eläkepäiviä kesällä 2007. ”Jo iltapäivällä isä lähti Kauhavalle ja sieltä junalla Oulaisiin kertoi Veikko.
Papan maatila oli kannattava, mutta epäonni ja liikekumppanin petos johtivat Herralan tilan ”vasaran alle”. Asiat olivat edenneet pankinjohtajan toimesta niin nopeasti, että papalla ja hänen avukseen matkustaneella Johannes Savelalla oli pari päivää aikaa järjestellä asioita Herralan pakkohuutokaupan estämiseksi.
Veikko kertoi isänsä palanneen Oulaisista ja oli kertonut hankkineensa Herralan tilan omistukseensa. ”Matti saa asua tillalla kuin omistaisi sen, eikä asiasta ole tämän enempää aihetta keskustella,” oli Johannes Savela kotona ilmoittanut.
Veikko ei tarkalleen tiennyt mitä järjestelyjä Herralan suhteen oli tehty, mutta voi vain kuvitella, kuinka suuri helpotus papan perheelle oli pakkohuutokaupan peruuntuminen. Johannes Savela ei hyötynyt millään tavalla lankomiehensä avustamisesta. Veikko ei tiennyt isänsä motiiveista puhumattakaan minusta, jolle
tapaus on ollut enemmän tarua kuin totta.
Syksyllä 1938 isäni Vilho muutti Lappajärveltä Herralaan, jolloin tila oli jo papan omistuksessa.
Harvoin tiemme Veikon kanssa kohtasivat, mutta olimme kuitenkin enemmän kuin ”hyvän päivän tuttuja”. Hyvät teot kantavat seuraaviin sukupolviin ja antavat merkitystä ja arvostusta niin elämälle kuin helposti unohtuvalle sukulaisuudelle.
Kertomus kahden miehen pyytettömästä ystävyydestä on Veikon ”testamentti” meille jälkipolville, Saveloille ja Hyytisille. Samalla se kertoo ”ensimmäisen luokan miehen”, työteliään, paljon kokeneen ja nähneen elämänkatsomuksesta; nöyryydestä ja sosiaalisesta mielestä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.