Kirppu juhli Vimpelissä
Syksyllä 1990 Vimpelin helluntaiseurakunta avasi kirpputorin Patruunantien varrella olevassa Aarne Pyhälahden omistamassa puutalossa. Neljä vuotta

Allekirjoittanut oli lehterillä valtuustokokouksessa 27.10. jossa muun muassa Matti Lehto esitteli jälleen Vimpeliä rankovaa valtionapujärjestelmää
Ensin vähän taustaa: Evijärven kunnanvaltuusto päätti 25.11. 2013 otsikolla ” Kuntarakennelain mukaisen kuntaselvityksen tekeminen ja
Olen ollut mukana alusta loppuun Kauhavan kaupunginjohtajan valintatyöryhmässä. Viime keskiviikon kokouksessa käsittelimme hakijoita, jotka olivat
Mitä teimme ennen lapsena? Koulumatkat kuljettiin kävellen, pyörällä tai hiihtäen. Koulun jälkeen kokoonnuttiin kavereitten kanssa
Pyhäinpäivä on minulle kaamosmasennuksen alkusysäys. Siitä alkaa aikajakso, joka kestää helmikuun loppuun asti. Silloin alkaa
Paikallislehtiväki kokoontui viime viikolla vuotuisille seminaaripäivilleen Kalajoelle. Luentoja ja keskusteluja hallitsi jo pitkään jatkunut media-alan
Vimpeli suunnittelee Rantakylän ja Sääksjärven kyläkoulujen sulkemista 1.8.2015 alkaen osana kunnan talouden tasapainottamisohjelmaa. Kunnanhallitus päätti
Järviseudun ammatti-instituutin Jamin ja Lappajärven kunnan rivitalohanke Tupsulan asuntoalueella on saatu käyntiin. Tänään maanantaina työmaalla

Syksyllä 1990 Vimpelin helluntaiseurakunta avasi kirpputorin Patruunantien varrella olevassa Aarne
Allekirjoittanut oli lehterillä valtuustokokouksessa 27.10. jossa muun muassa Matti Lehto
Ensin vähän taustaa: Evijärven kunnanvaltuusto päätti 25.11. 2013 otsikolla ”
Olen ollut mukana alusta loppuun Kauhavan kaupunginjohtajan valintatyöryhmässä. Viime keskiviikon
Mitä teimme ennen lapsena? Koulumatkat kuljettiin kävellen, pyörällä tai hiihtäen.
Pyhäinpäivä on minulle kaamosmasennuksen alkusysäys. Siitä alkaa aikajakso, joka kestää
Paikallislehtiväki kokoontui viime viikolla vuotuisille seminaaripäivilleen Kalajoelle. Luentoja ja keskusteluja
Vimpeli suunnittelee Rantakylän ja Sääksjärven kyläkoulujen sulkemista 1.8.2015 alkaen osana
Järviseudun ammatti-instituutin Jamin ja Lappajärven kunnan rivitalohanke Tupsulan asuntoalueella on
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.