Siirry sisältöön
Sirpa Kataja ehti toimia järviseutulaisten kuvataideharrastajien ohjaajana usean kymmenen vuoden ajan. Maalaistalon emännän taideharrastus alkoi posliininmaalauksesta, pian mukaan tulivat akryylit, öljyvärit, akvarellit ja koko maalaustaiteen tekniikkakirjo. Sittemmin taitava tekijä rohkaistui opettajaksi kansalaisopiston kursseille. Taidekursseja Sirpa Kataja ohjasi vielä viime kesään asti. Aiemmin löydetty vakava sairaus tuntui olevan hallinnassa, tulevaisuus näytti toiveikkaalta, mutta hoitopolku osoittautui liian raskaaksi. Sirpalle ominaista oli tekemisen palo ja kokeilemisen halu, riemukas rohkeus heittäytyä uusiin haasteisiin. Hänen maalauksistaan saattoi löytää mannaryynejä, tapettia, hiekkaa tai silkkipaperia. Sirpan tekemistä leimasi myös sinnikkyys. Moni pieleen mennyt teos maalattiin uudelleen niin monta kertaa, että tulos tyydytti. Rakkaimmat aiheet löytyivät luonnosta, alati muuttuvasta ihmeellisestä maisemasta, Lappajärven rannalta ja metsien siimeksestä. …
Nuorena, ammattiin valmistumisen jälkeen, olin vuoden verran töissä Lahdessa Diakonissalaitoksen sairaalassa. Rakennus oli ihan kaupungin keskustassa. Parvekkeen edessä oli suuri puisto. Osaston toisella sivulla olevan kanslian ikkuna avautui hyppyrimäkien suuntaan. Kesäöinä, kun olin sairaalassa valvomassa, katselin kansliassa hyppyrimäille päin, ja huomasin mielenkiintoisen asian: jossakin vaiheessa, kun taivas oli ensin pitkän aikaa ollut tumma ja ulkona oli aika pimeää, iso sinisen harmaa, selvärajainen pilvi alkoi siirtyä pois. Ja tilalle tuli kirkas taivas! Näin on monta kertaa myös ihmisen elämässä. Rovasti Urho Muroma on kirjoittanut: ”Etkö tiedä, että juuri ennen auringon nousua on yö kaikkein pimeimmillään”. Muistan lapsuudesta, kun valot alkoivat joskus talvella välkähdellä ja …
Tämä on jälleen yksi kertomukseni museosta, jossa ei ole vitriinien taakse suljettuja näyttelyesineitä. Kun astuu ensimmäistä kertaa Ukrainan kansalliseen kansanarkkitehtuurin ja -elämän museoon Pyrohovissa Kiovan lähellä, tuntee heti: tämä ei ole vain museo, vaan kokonainen kylä ulkoilmassa. Museo kattaa yli 150 hehtaaria metsäisiä aukeita, kukkuloita ja järviä, ja tälle laajalle alueelle on koottu yli 300 rakennusta: puutaloja, kirkkoja, myllyjä, kaivoja ja talousrakennuksia kaikilta Ukrainan alueilta – Polissiasta, Podilliasta, Karpaateilta ja etelästä. Talot on tuotu paikalle kokonaisina: palkkeineen, uuneineen ja ikkunaluukkuineen – ei vain muodon, vaan kokonaisen elämäntavan säilyttämiseksi. Museo antaa mahdollisuuden sukeltaa ukrainalaisten perinteiseen elämään ja aistia menneiden vuosisatojen tunnelmaa. …
Elävää Järviseutua digikuvina