Tilaajille

Vedenvaraan joutuneet pelastettiin sunnuntaina Lappajärvellä

Lappajärvellä sunnuntaina 28. elokuuta alkuillasta vedenvaraan joutuneet kaksi teini-ikäistä nuorukaista pelastettiin vedestä. Nuoret miehet olivat olleet veneilemässä ja saaneet ilmoitettua vallitsevasta tilanteesta vanhemmilleen. Pelastuslaitos Lappajärveltä sai ilmoituksen asiasta kuude…

Vimpelin seurakunnan diakoni Johanna Rauhala ja eläkkeellä oleva diakonissa Eeva Harju tutkivat vitriiniä, jossa on esillä diakonityöntekijöiden entisiä ja nykyisiä työkaluja.
Kulttuuri ja ihmiset

Diakoniatyön juhlavuosi esillä Vimpelin kirjastossa

Mitä eroa on diakonilla ja diakonissalla? Millä kylällä pidettiin eniten diakoniatyön seuroja Vimpelissä vuonna 1977? Mitä tapahtui eräälle miehelle matkalla Jerusalemista Jerikoon? Näihin, ja muihin diakoniaan liittyviin kysymyksiin löytyy vastauksia Vimpelin kirjastoon rakennetusta diakoniatyön näyttelystä. Siihen voi käydä tutustumassa syyskuun loppuun asti.

Kortesjärven pappina toimii muutaman kuukauden ajan Tuomas Meurman. Kuva: Mikko Eerola
Tilaajille

Esittelyssä Kortesjärven seuraava pappi

Töölön seurakunnasta tuleva Tuomas Meurman hoitaa virkaa siihen asti, kunnes uusi vakituinen kappalainen pääsee aloittamaan. “Siksi ajaksi kortesjärveläiset saavat minusta papin, joka tykkää olla tekemisissä ihmisten ja Jumalan kanssa elämän eri käänteissä”, hän kertoo.

Koirien kiinnipitoaika päättyi 19.8. Kuvan karjalankarhukoiralle, 9-vuotiaalle Kantolanrinteen Santralle metsät ovat tuttu ympäristö.
Tilaajille

Koirien kiinnipitoaika päättyi

Koiraihmisille elokuun puoliväli merkitsee vapauden aikaa, sillä koirien lakisääteinen kiinnipitoaika päättyy. Koirien irtipidolle on kuitenkin määrätty metsästyslaissa sekä järjestyslaissa tiukat raamit, eikä vapaana lenkitettävä koira, vaikka oman asuinalueen kotimetsässä luvatta, kuulu jokamiehen oikeuksiin.

Oona Ylinen (54) pelasi naisten amerikkalaisen jalkapallon MM-joukkueessa. Tuomisina naisilla kisoista oli pronssimitali. Kuva: Irja Vaateri
Tilaajille

Amerikkalaisen jalkapallon MM-pronssijoukkueessa oli mukana vimpeliläislähtöinen Oona Ylinen

Amerikkalaisen jalkapallon naisten maailmanmestaruuskisat järjestettiin heinä–elokuun vaihteessa Vantaalla. Mukana kisaamassa oli joukkueet kahdeksasta maasta. Ensimmäiset MM-kisat pidettiin Tukholmassa vuonna 2010 ja sen jälkeen maailmanmestaruuksista on pelattu vuosina 2013 sekä 2017. MM-tasolla Suomen naiset ovat otelleet yhteensä 11 ottelua, joista saldona on ollut kuusi voittoa. MM-joukkueessa pelannut, Vimpelissä kasvanut Oona Ylinen tutustui lajiin oululaisen Northern Lights -seuran peruskurssin kautta.

Hanna Rieck esitteli pikapikaa kansanedustajille jääkärimuseon näyttelyn ja he pysähtyivät valokuvaan ennen kuin he siirtyivät Kauhavan uudelle hyvinvointikeskukselle.
Kunnallisuutiset

Kansanedustajat tutustuivat Kauhavaan

Vaalipiirin 16 kansanedustajaa kokoontuu vuosittain kesätapaamiseen elokuussa ennen eduskuntakauden alkua. Tapana on, että heidän kulloinenkin puheenjohtajansa, eli tällä kertaa kokoomuksen Janne Sankelo, kierrättää kollegoitaan päivän ajan omalla kotiseudullaan. “Tämä on yksi tapa tiivistää vaalipiirin kansanedustajien yhteistoimintaa puoluetaustaan katsomatta”, Sankelo kertoi.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.