Tilaajille

Moona Hakalan käden kautta syntyy taidetta. Kuva: Moona Hakala
Harrastukset

Silloin kun kynä pysyy kädessä – Moona Hakala piirtää mitä tahansa

PYSTYISITKÖ SINÄ piirtämään Irwin Goodmanin tai Elviksen? Kortesjärveläinen Moona Hakala piirtää vaikka Topi Sorsakosken. Tämä lahjakas 18-vuotias lukiolainen piirtää hiilellä ja lyijykynällä melkeinpä mitä vain.

–Olen piirtänyt siitä asti, kun kynä on pysynyt kädessä. I…

Elpemakin iloinen tiimi ehti kiireiltään kokoontumaan hetkeksi yhteen. Vasemmalta Markus Paananen, Eila Paananen, Marianne Kyrönlahti, Eero Paananen ja Eemeli Haapanen. Kuva: Kaisu Huhtala.
Autoilu

Uusiutuva autokanta muuttaa korjaamojen ja katsastusasemien työtä

VUOSI oli 1999, kun pitkän linjan kuljetus- ja autokorjaamoyrittäjä Eero Paananen perusti vaimonsa Eilan kanssa Evijärvelle Elpemak Ky:n, jonka päätoimialana oli autokorjaamotoiminta. Katsastus tuli mukaan palveluihin vuonna 2015, jolloin otettiin käyttöön aputoiminimi Järviseudun Katsast…

Kirsilän yksityistien edustaja on ollut useamman kerran kuntaan puhelimitse yhteydessä Kirsilän yksityistien hoitokustannusten suuremmasta avustamisesta tai tien ottamisesta kunnan hoidettavaksi.
Infra

Tekninen lautakunta torppasi Kirsiläntien siirtymisen kunnan hoidettavaksi 

EVIJÄRVEN tekninen lautakunta totesi kokouksessaan 18. maaliskuuta, ettei se esitä kunnanhallituksen 16.6.2014 tekemää päätöstä Kirsilän yksityistien ottamisesta kunnan hoidettavaksi, eikä tienhoitoavustusprosenttiin korottamista. Kirsiläntie on Jokelankylässä sijaitseva niin sanottu p…

Evijärven Teinineuvola-toimintaan saatiin odotettu puhuja, kun erityistason psyko- ja perheterapeutti Pia Penttala saapui luennoimaan niin ammattikasvattajille kuin perheillekin. Penttalan luentoja oli mahdollistamassa iso taustajoukko. Kuvassa osa tapahtuman järjestäjistä Penttalan (kesk.) kanssa.
Kasvatus

Pia Penttala luennoi napakan rohkaisevasti Evijärvellä

KESKIVIIKKONA Evijärven keskikoulun auditoriossa vieraili laajasti tunnettu puhuja, kun erityistason psyko- ja perheterapeutti Pia Penttala saapui puhumaan kasvatusalan ammattilaisille sekä teini-ikäisten vanhemmille kahden eri luennon verran.

Evijärvellä syksystä asti järjestetty Teinine…

Tilaajille

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.