Tein aikaisemmin juttusarjan mehiläisyhdyskunnan vaiheista eri vuodenaikoina ja kerroin, mitä pesissä tapahtuu ja mitä tarhaajan on milloinkin tehtävä.
Nyt elokuun puolivälissä luonnosta ei saa enää juurikaan mettä, ja on sadonkorjuun aika.
Valmistautuminen sadonkorjuuseen alkaa hyvissä ajoin heinäkuussa tarkkailemalla sokeritarjouksia ja kun sopiva tarjous löytyy, nostellaan auton perälle kymmeniä kiloja hienoa sokeria, jota tarvitaan noin 20 kiloa pesää kohti.
Seuraavana on hunajanlinkoushuoneen laittaminen tuotantokuntoon eli huone tyhjennetään ylimääräisistä tavaroista ja lattialle levitetään luja muovi suojaksi. Sitten sisään haalataan hunajalinko, puolenkymmentä korvoa, sihdit, vahankuorintahaarukat ja muut tarvikkeet. Vielä on liuotettava kuumaan veteen yksi korvollinen sokerilientä suhteessa 12 kiloa sokeria ja 8 litraa vettä, jotta ruokinta saadaan käyntiin välittömästi sen jälkeen, kun hunajat on pesistä otettu.
Hunajanottoa helpottaa pakolevyjen käyttö: pesälaatikoiden alle laitetaan edellisenä päivänä levy, jossa on ulosmenoaukko, mutta siitä ei pääse enää takaisin laatikkoon. Joskus laatikoihin jää vain muutama mehiläinen – ne on helppo harjata pesän eteen laitettavalle levylle. Jokaisesta laatikosta on jokainen kehä käytävä läpi, ja niitä on pesissä 210 kappaletta. Päälle on tietysti puettava paksu suojapuku, koska mehiläiset pakkaavat kiukustumaan pesärosvoille ja tarjoavat auliisti myrkkypiikkiä. Suojapuku on tosiaan paksu ja hiki valuu samaan malliin kuin lähtisi pilkkihaalareissa heiniä seivästämään.
Hunajan purkituksessa on monta vaihetta
Pesän ylimmät laatikot ovat yleensä täynnä hunajaa, ja ne on helppo pakolevyjen avulla tyhjentää. Alimmat kolme tai neljä laatikkoa ovat hankalimmat, kun ne ovat täynnä mehiläisiä ja osassa kennoista on sikiöitä. Sikiökehät kerätään samaan laatikkoon ja se laitetaan alimmaiseksi. Sen päälle laitetaan laatikko lingottuja, hyviä kehiä ja pesä on valmis talviruokintaa varten.
Hikihommat ovat sen jälkeen ohi ja voidaan siirtyä sisätöihin. Mehiläiset peittävät hunajakennot vahalla ja se on kuorittava jokaisesta kehästä pois kuorimahaarukalla. Sen jälkeen kehät lingotaan molemmilta puolilta, jolloin hunaja roiskuu lingon seinämille ja valuu alas ja edelleen siivilän kautta korvoon. Hunajan annetaan seistä korvoissa tovi, jolloin linkoamisessa irronneet vahan muruset nousevat pintaan ja ne kuoritaan pois. Hunajaa sekoitetaan korvoissa muutamana päivänä kiteytymisytimien lisäämiseksi ja sitten se on valmista purkitettavaksi. Hunaja kaadetaan korvoista takaisin linkoon, josta sitä voidaan valuttaa purkkeihin parin gramman tarkkuudella. Jokunen tunti menee purkituksessakin, kun purkkeja kertyy useampi sata. Sadonkorjuu on mehiläistarhurille palkitsevin, mutta myös rankin työvaihe.
Heikki Salmela
