Voin valmistamisella on pitkä historiansa, mutta yli oman tarpeen voita tuotettiin pitkään vain kartanoissa. Maatalouden painopisteen siirtyessä 1800-luvun loppupuolella kasvinviljelystä karjanhoitoon ja maanviljelyksen kehittyessä maidontuotantomäärät kasvoivat muillakin toimijoilla kuin kartanoilla ja isoimmilla tiloilla. Voinvalmistustekniikka kehittyi isoin harppauksin esimerkiksi separaattoreiden myötä. 1800-luvun lopulla etenkin Vaasan läänissä meijereitä alkoi ilmaantua kuin sieniä sateella, mutta perustettiin niitä toki myös muualle Suomeen. Kartanomeijerit korvaantuivat vähitellen kylämeijereillä ja osakeyhtiömeijereillä sekä 1900-luvun alusta myös osuusmeijereillä.
Lappajärvellä on toiminut ajan saatossa lukuisia eri meijereitä. Jo 1880-luvulla perustettiin meijerit Itäkylään ja Tarvolaan. Savonkylä sai omansa seuraavalla vuosikymmenellä, kun Örnin meijeri, mylly ja saha osakeyhtiö polkaistiin käyntiin.
Karjanhoitoon liittyvät työt olivat perinteisesti naisten kontolla, samoin oli pitkään myös meijereissä tehtävän työn laita. Lappajärvellä miesväki kokousti, perusti meijereitä ja vastasi toiminnan organisoimisesta muutenkin, mutta varsinaisessa voinvalmistuksessa käännyttiin pitkälti naisten puoleen. Tärkeintä oli kuitenkin luonnollisesti ammattitaito. Itäkylään haeskeltiin 31.8.1887 Waasan Lehdessä ”hyvinkelvollista meijerskaa”. Hakijan tuli toimittaa Lappajärven meijeriyhtiöön todistus kirjanpidosta, sentrifuugin hoidosta ja voin valmistuksesta. ”Harjaantumattomat sanottuihin toimiin älkööt waiwatko itseään”, todettiin vielä A. Kosolan nimissä tehdyssä ilmoituksessa.
Pohjalainen-lehdessä 16.9.1897 olleessa ilmoituksessa etsittiin kunnollista ja täysin oppinutta meijerskaa Örnin meijeriin. Kymmenen vuotta myöhemmin Ilkan Palvelukseen halutaan -palstalla samaan paikkaan etsittiin täysin oppinutta meijerskaa tai meijeristiä. Heikki Kujalan allekirjoituksella varustetussa ilmoituksessa kehotettiin lopuksi kelvottomia olemaan vaivaamatta itseään.
Mutta riittikö meijereihin osaavia ihmisiä? Virallinen meijerikoulutus alkoi vuonna 1869, kun kartanoiden yhteyteen perustettiin meijerikoulut Liperiin ja Janakkalaan. Myöhemmin meijerikouluja perustettiin lisää ja kaksivuotisen meijerikoulun saattoi käydä Vaasan läänissäkin ja vieläpä suomen kielellä. Myös lappajärveläisiä lähti oppia saamaan. Isokyrössä sijainneesta Orismalan meijerikoulusta valmistui lappajärveläiset Johanna Kärnä vuonna 1893 ja Iida Mars vuonna 1897. Vastavalmistunut Mars sai paikan Örnin meijeristä, jonne olikin juuri sopivasti etsitty täysin opinutta meijerskaa.
Maitotaloudellisesta aikakauslehdestä nimeltä Karjantuote löytyy 1920-luvun lopulta ja 1930-luvulta useita ilmoituksia, joissa Tarvolan Osuusmeijeriin haettiin meijerikköä. Toimen kerrottiin olleen happaman voin valmistukseen täysin kykenevien ammattihenkilöiden haettavissa. Tehtäviin kuului maitojen vastaanotto, laatu- ja rasvakokeitten teko ja osallistuminen kaikkiin meijerissä esiintyviin töihin. Hieman kyllä tuppaa askarruttamaan, että mikä meijerissä oikein mätti, kun uutta meijerikköä jouduttiin hakemaan tämän tästä. Mutta ilmeisesti ei mikään, kuten 5.8.1933 ilmestyneessä Ilkasta käy ilmi. Tarvolan osuusmeijerin historiaa käsitelleessä artikkelissa kerrotaan: ”Meijeri on aina onnistunut saamaan pystyviä ja kunnollisia meijerikköjä, siksi ovat paikkakunnan nuoret miehet heidät kilvalla korjanneet emänniksi omiin koteihinsa. Siinä selitys, miksi näinkin lyhyellä toimiajalla on meijerikköjä niin tiheästi vaihtunut.”
Elina Eronen
Artikkelin teossa on käytetty Kansalliskirjaston lehtiarkiston lisäksi Touko Perkon teosta Meijerskasta agronomiin – Suomen maitotalousopetuksen historia (2011).
