Vaihda salasana Kirjaudu

Järviseutua ommellaan yhteen kankaiden ja taiteen avulla

Kuva 1 taiteilijat
Kankaiden julkistamistilaisuudessa paikalla olivat valokuvaajat Simo Metsäpelto (vas.), Erkki Korpimäki ja Esa Viinamäki sekä taiteilijat Jani Kaunisto, Reijo Kivijärvi ja edessä istuvat Heli Rintamäki ja Carita Laukkonen.
Kuva 1 taiteilijat
Kankaiden julkistamistilaisuudessa paikalla olivat valokuvaajat Simo Metsäpelto (vas.), Erkki Korpimäki ja Esa Viinamäki sekä taiteilijat Jani Kaunisto, Reijo Kivijärvi ja edessä istuvat Heli Rintamäki ja Carita Laukkonen.
Lukuaika:
3–5 minuuttia

Pitkällinen projekti uusien tekstiilisarjojen ideoinnista valmiiksi tuotteiksi on lopuillaan. Verho- ja Mattotalon Järviseutu-kangassarja ja Kraatterin reunalla -tyynynpäällissarja julkistettiin herkissä tunnelmissa osana Geopark-viikkoa torstaina 28. toukokuuta.

–Tämä on tämän projektin päätös, mutta myös alku tuotteiden myynnin osalta. Aamulla kun tulin töihin, meinasi itku tulla kun näin kankaat täällä. Molempia kangassarjoja on työstetty yhtä aikaa, ja nyt kun työn hedelmät ovat vihdoin tässä, tuntuu uskomattomalta. Yhteistyöllä tämäkin on toteutettu. Yksin ei pysty mihinkään, mutta yhteistyöllä voi jotain syntyäkin, tunnelmoi yrittäjä Taina Kangas.

Tilaisuudessa Kangas kiitti taiteilijoita, monia yksittäisiä henkilöitä ja eri toimijoita, joiden kanssa projektia on suunniteltu ja toteutettu.

–Leader Aisaparin hanketuki on tämän mahdollistanut, ja tukea käytetään vielä viimeisessä markkinointivaiheessa. Pieneltä tekijältä ei tämmöinen onnistuisi ilman hankeapua. Myös JPYP:n apu ja tuki on ollut merkittävä.

Järviseutu-sarjan viisikuosisista kankaista tilaisuudessa nähtiin mallikappaleet. Metritavara saapuu myymälään vasta kuukauden päästä.

–Julkaisu päätettiin tehdä nyt Geopark-viikolla, vaikka Järviseutu-kankaat eivät tähän kerenneet. Kankaista tehdään pussilakanasettejä myyntiin, ja olemme ottaneet jo ennakkotilauksia vastaan. Olen iloinen ja kiitollinen, että saamme tätä yhdessä juhlistaa, ja tuoda aluettamme kankailla esiin. Ompelemme aluetta yhteen kankaiden ja taiteen avulla, Kangas kiittää.

Kuva 2 kaikki
Yhteispotretissa Taina Kangas (vas.), valokuvaajat Erkki Korpimäki ja Esa Viinamäki, Kraatterijärvi Geoparkin Teemu Öhman ja Vilma Knibbs sekä taiteilijat Jani Kaunisto, Reijo Kivijärvi sekä edessä istuvat Heli Rintamäki ja Carita Laukkonen.

Sarjassa esittävää ja abstraktia taidetta

Taiteilijat kertoivat omasta teoksestaan ja sen työstämisestä. Soinilaisen taidemaalarin Reijo Kivijärven maalaus kuvaa syrjäkyläläisten asiointimatkaa maalikylille.

–Suomen mennyt maalaiselämä, jota sain nähdä vielä lapsena 60-luvulla, on lähellä sydäntäni. Kun elämä oli yhteisöllisempää. Omalla tavallaan tämäkin on yhteisöllisyyttä. Minulle merkitsee paljon, kun saan olla yhteistyössä tämän alueen taiteilijoiden ja Tainan yrityksen kanssa. Kun Taina soitti ja kertoi ideasta, minulla oli heti valmiina ajatus mikä työ tähän voisi sopia, kertoo perinnerakentamista harrastava Kivijärvi.

Abstraktin Evijärven kuosin suunnitellut Carita Laukkonen kertoo työstäneensä aihetta ensin monta kuukautta päässään.

–Kun viimein aloin maalaamaan, tämä tuli kerralla. Vedestä oli ilman muuta lähdettävä liikkeelle, sinistä ja vettä. Tämä oli todella jännittävä, innostava ja sopivan haastava projekti. Taiteilijan työ on monesti aika yksinäistä, niin on hienoa tehdä tällaisia yhteisprojekteja ja ponnistaa yhteisillä voimilla. Tämä on poikinut jo muitakin yhteistyökuvioita Tainan ja Helin kanssa. Saa nähdä mitä kaikkea tästä syntyykään, tuntuu että täällä oikein kuplii, Laukkonen iloitsee.

Paikallisuus esillä

Jani Kauniston graafisessa Vimpeli-kuosissa on kaikkea mikä on vimpeliläisille tuttua: pyöreä kirkko, kalkinpolttoliekki, pesäpalloviuhka ja silhuetteja pelaajista.

–Mietin mistä kulmasta ja miten lähestyn aihetta. Halusin pysyä pelkistetyssä muodossa tällä kertaa. Yritin toistakin, kuvataiteen puolelta tutumpaa ekspressiivistä lähestymistapaa, mutta se ei tuntunut hyvältä. Pyörittelin aika kauan ja meinasin jo hätääntyä, etten saa tätä aikaiseksi. Yhtäkkiä kaikki loksahti kohdalleen ja syntyi pelkistetty graafinen ilme. On hienoa tehdä tällaisia yhteisprojekteja ja nähdä miten ihmiset suhtautuvat samaan aiheeseen eri tyylillä, keinolla ja eri mediumin kautta. Se on virkistävää.

Heli Rintamäen Lappajärvi-kankaan kuosi syntyi lopulta monen työn kautta Kotijärvi-maalauksesta.

–Hylkäsin kolme työtä ennen tätä. Ensimmäinen idea ei olisi toiminut liian tummien värien vuoksi, toinen oli liian graafinen eikä tuntunut omalta, ja kolmannessa oli elementtejä, joista työn tilaaja ei pitänyt. Pohdin, mitä kotijärvi Lappajärvi minulle merkitsee ja millaisissa lakanoissa itse haluaisin nukkua. Näistä ajatuksista syntyi mielikuva kesämökki-illasta, jossa lasten kanssa nukkumaan mennessä vielä katsellaan saarten nimiä kartasta ja annetaan ajatusten kulkea järven selkien yli – hetkestä, jossa päivän kiireet jäävät taakse ja olo tuntuu levolliselta, kevyeltä ja virkistyneeltä. Toivon, että kankaan katsojalle välittyy tämä lempeä tuulahdus järveltä. Kurkistus kangasmaailmaan oli todella avartava ja opettavainen. Kiitollisena otin haasteen vastaan.

Alajärven Lupaus-kankaan suunnittelija Ulla-Maija Hautamäki on tavattavissa liikkeessä torstaina 4. kesäkuuta.

Alueen ilmiöitä tyynynpäällisissä

Tyynynpäällissarja Kraatterin reunalla kuvaa paikallisia ilmiöitä. Useista vaihtoehdoista tyynynpäällisiksi valikoitui Marika Mustajärven valokuva Vimpelin erikoisuudesta kalkinpoltosta, Kari Lassilan kuvat Evijärven Taivastelijoiden harrastuksesta, Simo Metsäpellon Pirunpelto Pyhävuorella ja Metsäpeurojen vaellus, Esa Viinamäen ja Erkki Korpimäen kuvat metsäpeurasta ja helmipöllöstä.

–Olen seurannut ja tutkinut lajia ja sen ekologiaa nuoresta pojasta lähtien. Tutkimusalue on pääosin Kauhavalla, mutta ulottuu Karvalaan asti. Lappajärven puolella on monta hyvää vanhaa metsikköä, jossa helmipöllö asuu. Tähän kuvaan tuli jännä tunnelma, auroinko paistoi sopivasti ja oli vielä hieno puu, jonka oksalla helmipöllökoiras istui, kuvailee Korpimäki.

–Muutamana talvena kotikylässämme metsäpeurat ovat vaeltaneet talomme edestä. Olen harrastanut valokuvausta, ja otin putken esille, kun peurat pysähtyivät pellolle syömään joksikin aikaa. Sillä kertaa tuli tällainen kuva, Viinamäki kertoo.

Kuva 4 Esa ja metsäpeurat
Metsäpeurat Purolassa. Esa Viinamäki nappasi kuvan metsäpeuroista lähipellolla.
Kuva 5 Taina ja taivastelijat
Kari Lassilan valokuvat Aurinko ja Revontulet Evijärvellä kuvaavat Evijärven Taivastelijoiden harrastuksen avaruudellisia ilmiöitä.

Luitko jo nämä jutut?

Jaa Somessa

Jätä kommentti