Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin vieraille jaksoin 1-2 (4-14, 6-4 0-1k).
Ankkurit aloitti ottelun sisältä ja sai myös paikkoja. Yksi juoksu nähtiin, kun Toni Marjamäki onnistui kotiuttamaan Joona Peltokankaan. Loppujakso oli kuitenkin täysin Mansen hallintaa. Heti ensimmäisessä vuorossa Manse iski neljä juoksua ja toisessa vuorossa syntyi yksi juoksu. Jakson kolmas vuoro tuotti Manselle jopa 9 juoksua ja Manse siirtyi 1-14 johtoasemaan. Niistä mainittakoon pelkässä ykköstilanteessa Simo Vainikaisen läpilyönti kolmosjatkeelta, millä syntyi kunnari ja yksi tavallinen juoksu. Myös Perttu Ruuska ja Antti Korhonen kiskaisivat vuorossa pallon läpi. Ankkurien neljäs vuoro sujui mallikkaasti. Toni Marjamäki iski kaksi juoksua takakentän läpilyönnillä ja myös Mikael Penninkangas onnistui lyömään juoksun. Manse kuitenkin otti selkeän voiton jaksosta lukemin 4-14.
Toinen jakso alkoi myös Mansen hallinnalla. Heti ensimmäisessä vuorossa Ruuska ja Jukka-Pekka Vainionpää onnistuivat kotiutuksissa. Ankkureille jakson alkupuoli oli kankeaa sisäpelissä. Myös Mansen vauhti hiipui kahteen seuraavaan vuoroon. Ankkurit tuli kolmannessa vuorossa peliin mukaan. Petteri Kortelainen onnistui kotiuttamaan Elmeri Koivusalmen. Vähän tämän jälkeen Nestori Yli-Sissala kiskaisi kakkospuolelta pallon maisemiin kahden juoksun arvoisesti. Penninkangas vielä onnistui vuorossa kotiutuksessa, niin Ankkurit siirtyi ennen jakson viimeistä vuoroa 4-2 johtoasemaan. Manse tuli neljännen aloittavalla vuorolla tasatilanteeseen 4-4 Korhosen ja Vainionpään lyönneillä. Ankkurit kuitenkin onnistui ratkaisemaan jakson voiton. Ajotilanteessa Petteri Kortelainen löi kakkosrajasta puolittaisen läpilyönnin, millä Matias Litmanen ja Niko Tuikka juoksivat kotiin viimeistellen jakson loppulukemiksi 6-4.
Kotiutuskisassa Ankkurien kotiutusyritykset jäivät vaisuiksi, eikä yhtään juoksua syntynyt. Mansen osalta Ruuska onnistui kotiuttamaan Severi Tikkakosken ja ottelun lopputulokseksi merkattiin Mansen voitto jaksoin 1-2 (4-14, 6-4, 0-1k).



