Vaihda salasana Kirjaudu

Järvilakeuslaiset kraattereiden reunoilla

Nördlingen pormestarilla
Riesin kraatteriin on rakennettu keskiaikainen kaupunki Nördlingen. Kuva: Helmi Piri.
Nördlingen pormestarilla
Riesin kraatteriin on rakennettu keskiaikainen kaupunki Nördlingen. Kuva: Helmi Piri.
Lukuaika:
4–6 minuuttia

Kraatterijärvi Geoparkin alueella järjestettiin syksyllä 2025 monia geologiaan ja avaruustieteeseen liittyviä luentoja. Luennot olivat hyvin maallikkoläheisiä oppituokioita, joissa alan asiantuntijat kertoivat hyvin perustavanlaatuisesti ja monipuolisesti maapallon geologiasta sekä avaruudellisesta asemasta.

Yhtenä isona teemana, näin kraatterijärven rannalla ollessamme, oli maapalloon kohdistuneiden asteroiditörmäysten vaikutus geologisesti, ekosysteemillisesti ja jopa kulttuurillisesti.

Opimme, että maapallolla on useita kraattereita, jotka ovat seurausta asteroiditörmäyksessä. Opimme myös sen, että monen kraatterin ympärille on kehittynyt ihan omanlaisensa yhteiskuntakeskus, sillä ympäristön kraatterimuoto on houkutellut ihmisiä rakentamaan asumuksia kraatterin reunojen suojaan ja hyödyntämään kraatterin maaperän viljavuutta.

Saksassa on tapahtunut noin 15 miljoonaa vuotta sitten erittäin mielenkiintoinen törmäys, josta on syntynyt kaksi kraatteria ihan likikkäin: Ries ja Steinheim.

Samaan aikaan toisaalla, Järvilakeuden kansalaisopiston kielikurssilla, opiskeltiin saksan kielen ohessa myös Saksan kulttuuria ja historiaa.

Järvilakeuden kansalaisopisto päätti käynnistää opintomatkahankkeen, johon anottiin ja saatiin Erasmus+-liikkuvuusrahoitusta. Hankkeeseen sisällytettiin sekä geologinen, kielellinen että myös kulttuuriperinnöllinen näkökulma. Erasmus+-liikkuvuusrahoitteiselle opintomatkalle Etelä-Saksaan 6.-11. toukokuuta lähti 16 kielestä, kulttuurista ja geologiasta kiinnostunutta opiskelijaa ja kaksi matkanjohtajaa.

Kelttiläishistoriaan tutustumassa

Opinto-ohjelmaamme sisältyi eteläsaksalaisten kaupunkien kiertomatkailun kautta tutustuminen alueen geologiaan, ja varsinkin Riesin ja Steinheimin kraattereihin ja geoparkeihin, sekä alueen muutenkin monimuotoiseen historiaan. Etelä-Saksassa on merkittäviä Rooman valtakunnan raja-alueita, joiden historiaa on tutkittu laajastikin. Lisäksi alueella on merkittävä kelttiläishistoria. Pääsimmekin tutustumaan museoalueisiin, joissa on vielä nähtävillä sekä Rooman valtakunnan, että kelttiläisyyden aikakauden merkkejä. Ulkomuseoalueille oli rekonstruoitu niitten aikaisia linnoituksia, asutuskeskuksia ja asumuksia.

Tutustuimme useampaan keskiaikaiseen kaupunkiin, joissa oli silminnähden havaittavissa upea keskiaikaiskulttuuri ja rakennusperintö. Nördlingenin kaupungissa, Riesin kraatterissa, on vielä täysin ehjä kaupungin muuri, jonka päällä kävellen pääsi kiertämään koko kaupungin. Pääsimme vierailemaan upeissa kivikirkoissa ja kaupungintaloilla, saimme kattavia kaupunkiopastuksia niin rakennuskulttuurista kuin kaupunkihistoriastakin.

Geologiaan pääsimme tutustumaan sekä museokierroksilla, että kohdevierailuilla. Pääsimme kipuamaan kraattereiden reunoille. Saimme ikuistaa valokuviimme upeita kraatterimuodostelmia. Pääsimme näkemään kraatterikaupungin lintuperspektiivistä kirkon tornista käsin. Kraatterimuoto tuli siitä perspektiivistä erittäin hyvin näkyviin.

Saimme vierailla kalkkikivilouhoksella, jossa oli nähtävillä upeasti se, miten kallioperä on muodostunut asteroiditörmäyksen voimasta ja miten jo lakkautetun louhoksen historia-arvo ja ennallistaminen on saatu taidokkaasti yhdistettyä.

Pääsimme vierailemaan kahdella saksalaisella geoparkilla ja saimme todella hyviä ideoita oman Kraatterijärvi Geoparkimme kehittämiseen. Oli todella havainnollistavaa vierailla kahdella pitkäikäisellä geopark-alueella. Geopark Riesiä on kehitetty jo vuodesta 2006 lähtien ja virallisen Unesco Geopark-statuksen se sai vuonna 2022. Geopark Schwäbische Albia on kehitetty jo vuodesta 2002 lähtien, ja virallisen statuksen se sai vuonna 2015.

Nämä geoparkit ovat jo todella pitkälle kehitettyjä ja niitten olemassaolo näkyi hyvin joka puolella. Geoparkeilla oli paljon yhteistyökumppaneita matkailu- ja ravintola-alalla, sekä museosektorilla. Mekin pääsimme majoittumaan meteoriittiteemalla sisustettuun hotelliin ja pääsimme syömään geoparkyhteistyöravintolaan. Oli mahtava huomata, että geoparkien olemassaolo näkyi tavan kansalaisille ja turisteille noin selkeästi.

Saksan kraattereissa asutaan, meillä ne ovat järviä

Nämä kraatterivierailut havainnollistivat meille erittäin hyvin sen, minkälainen selkeä ero on Lappajärven kraatterilla ja näillä saksalaisilla kraattereilla: meidän kraatterikeskuksemme on täyttynyt vedellä ja pysynyt järvenä, kun taas Saksassa keskusalueille on rakentunut suojaisat kaupungit. Näin maallikkona itse selitän asian siten, että meidän kallioperämme on jykevää kiveä ja kalliota, kun taas Etelä-Saksassa ei ole jykevää kallioperää, vaan hieta- ja kalkkikiviperusta. Saksan kraattereilla ei tästä syystä ole myöskään syntynyt törmäysten voimasta uutta samantyyppistä kivilajia, niin kuin meillä on kivikova kärnäiitti – paitsi että! Saimme todistaa ihan vierestä, kun meidän geoparkin oma geologimme Teemu Öhman sai käsiinsä kaksi vuotta sitten tehdyt löydökset, joista voidaan varovaisesti päätellä, että olisiko Riesissä sittenkin syntynyt kärnäiitin tyyppinen, kova kivilajinsa. Tutkimukset etenevät, ja voimme olla varmoja siitä, että nämä kraatteritutkimukset ”eivät koskaan valmistu”, sillä tiede ja tietoisuus kehittyvät koko ajan.

Maatalousalue, jossa kesä kukoistaa toukokuussa

Etelä-Saksassa kierrellessä tuli oikein selkeästi nähtäväksi se, että se alue on valtavaa maatalousaluetta! Upeita peltoja joka paikka täynnä, aivan kaupunkien laidalta aivan seuraavan kaupungin laidalle. Lentokoneesta katsottuna ei voinut kuin ihailla näkymää!

Luonto oli muutenkin todella kukoistava jo tässä vaiheessa vuotta. Puut ja kukat elivät jo täyttä kukoistustaan! Teiden varsilta puuttui meillä Suomessa vallitsevat ”suojavyöhykkeet” eli puskattomat ojanpientareet. Saksassa lehvästöt olivat aivan tien vieressä. Se hämmensi silmää, mutta ilmeisesti siellä ei ole niin riskinä tielle poukkoilevat eläimet.

Lintuja vierailemillamme alueilla oli todella runsaasti! Lähes joka pellon yllä liiteli haukkoja, kaupungeilla oli tietysti paljon puluja. Upeimpina kohtaamisina olivat erilaiset haikarat! Kattohaikaroita oli paljon ja heille oli asennettu talojen katoille tekopesäpohjia, jotta piiput vapautuisivat pesistä. Myös puistoalueet olivat aivan täynnä lintuja ja lintujen laulukonsertti oli korviahuumaavaa. Olisin voinut istua päivätolkulla kuuntelemassa lintukonsertteja. Yksi meidän Suomessa jatkuvasti näkyvä lintu tuolta puuttui, lokki. Uskon, että tämä johtuu siitä, että tuolla alueella ei ollut isoja vesistöjä.

Kiersimme viidessä kaupungissa, joissa ihan kaikissa saimme ihastella sitä, kuinka siistejä kaupungit oli – aivan julkisten liikenteiden asemat mukaan lukien! Minkäänlaista roskaongelmaa ei Saksan kaduilla eikä kiinteistöillä ollut havaittavissa. Ja siihen oli selkeästi yhtenä isona tekijänä se, että paikalliset keräsivät kaduilta roskat pois aina sitä mukaan, kun niitä havaittiin. Oli hieno huomata, kuinka yhteisöllisesti paikalliset pitivät huolta ympäristöstä.

Minä, joka en tunnustaudu lainkaan matkustajaihmiseksi, suosittelen ehdottomasti matkustamista Etelä-Saksaan Romanttisen tien reitille! Siellä pääset kokemaan keskiaikaisen kulttuurin ja rakennusperinteen, sekä näkemään upeita geologisia kohteita. Suosittelen myös osallistumaan Järvilakeuden kansalaisopiston opintomatkoille, sillä niitten sisältö on upeasti suunniteltu ja toteutettu. Kiitos Järvilakeuden kansalaisopisto, Kraatterijärvi Geopark sekä matkanjohtajamme Hanna Rieck ja Teemu Öhman.

Satu Toijala-Saari

Geologia on luonnontiede, joka tutkii maapallon rakennetta ja historiaa:
* Kallioperägeologia tutkii kiinteää kallioperää, kivilajeja ja mineraaleja
* Maaperägeologia tutkii maankuoren irtaimia maalajeja
* Paleontologia tutkii maapallon elämää ja eliöhistoriaa
* Geofysiikka ja geokemia soveltavat fysiikan ja kemian metodeita maapallon tutkimiseen

Asteroidi-törmäys: avaruudesta peräisin olevan kappaleen iskeytyminen toiseen taivaankappaleeseen, mistä syntyy valtava paineaalto ja kuumuus. Nämä kaikki muokkaavat kallioperää ja muuttavat ympäristön olosuhteista dramaattisesti. Esim. 78 miljoonaa vuotta sitten Lappajärvelle osunut asteroidi synnytti kraatterijärven ja uuden kivilajin kärnäiitin. Kraatterin jäähtyminen siihen, että Lappajärvellä alkoi jälleen kehittymään elämää, kesti 4 miljoonaa vuotta.

Jaa Somessa

Jätä kommentti