LUESKELIN joulun aikaan Martti Väisäsen erätarinoita ja yhdessä hän kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka Kuhmon takamailla rajan pinnassa sota-aikana heinää tehtiin niittämällä metsälampien heinikoita ja kuivaamalla heinät haasioilla. Muistelen, että isä ja mummo kertoivat, että Pyhälahdessakin ennen vanhaan heiniä kuivattiin haasioilla. Kylän miehistä Metsäpellon Simo muisteli nähneensäkin haasian ilmeisestikin 50-luvun alkupuolella. Heinäseipäät syrjäyttivät haasiat Suomessa 1900-luvulta alkaen ja viimeistään 50-luvun lopulla heinät nosteltiin seipäille kuivumaan.
Kyselin kylän miehiltä, kuinka seipäät mahdettiin tehdä, kun siihen aikaan ei oikein sopivia koneita ollut. Viitaniemen Mikko muisteli lapsena olleensa jopa mukana seipäänteossa. Seipäät tehtiin metsän alla varjossa kasvaneista, tiheäsyisistä ja sopivanmittaisista kuusista, jotka kuorittiin ja teroitettiin pantveitellä eli kuorimaraudalla yläpäästään. Alapään teroittamiseen kelpasi kirves. Vielä piti navaroida eli porata käsiporalla reiät tappeja varten ja toki vuolla myös puutapit sopivan paksuisiksi. Tapithan olivat sitä varten, että heinät eivät seipäällä valuneet maahan asti ja välitappi esti heinien linttautumisen liian tiukalle.
Navetoiden yhteydessä ei ollut kuin pieni heinälato, joten ladot tehtiin niityille ja pelloille. Latoja olikin paljon pelloilla ja peltojen laidoilla. Laskin vuoden 1967 ilmakuvasta noin 100 latoa Viitaniemen ja Pyhälahden peltoaukealla. Lato oli rakenteeltaan yksinkertainen ja helppo tehdä. Muistelen, että haapa oli suosittu materiaali, mutta varmaan kuusi ja mäntykin kelpasi. Kehikko oli arviolta 3,5 x 4 metriä ja keskellä oli lattianiskanen, jonka ja reunahirsien päälle ladottiin riukuja lattiaksi. Seinähirret ladottiin hieman ”ratilleen” eli seinä oli vinossa ulospäin, jotta vesi ei valu heiniin, vaan valuu hirsien ulkoreunaa pitkin maahan. Ladon kattoon ladottiin hirret tukemaan rukiin oljista valmistettua parikymmentä senttiä paksua vesikattoa.
Olkikatto kesti hyvinkin 30 vuotta ja niitä uusittiin hakemalla Rannilan tehtailta ylijäämäkattopellin paloja. Latojen katot olivatkin loppuaikoina varsin kirjavia, mutta pelti ajoi asiansa hyvin.
1960-luvulla vanhat kivinavetat uusittiin ja oheen rakennettiin isot heinäladot, jolloin niittylatojen tarve väheni. Myös tuorerehun käytön lisääntyminen vähensi kuivaheinän tarvetta. Ladot hävisivätkin maisemasta nopeasti. Muutama siirrettiin talojen lähelle puuladoiksi, muutama jäi lahoamaan pellolla ja suurin osa purettiin ja pilkottiin polttopuiksi. Aika aikaansa kutakin.
Heikki Salmela
Luitko jo nämä?
Sulkakynistä kuulakärkikyniin – Järviseudun sanomat
Muistatko? Lakeaharjulla paloi tammikuussa 1994 – Järviseudun sanomat
