ALAJÄRVEN Levijoelta kotoisin oleva Tanja Rantakangas on jo jonkin aikaa tuntenut kaipuuta juurilleen. Etelä-Suomessa pitkään asuneena mieli alkoi kaivata takaisin rauhallisempiin ympyröihin ja lähemmäksi vanhempia.
–Veljeni kuolema pysäytti miettimään elämää ja halusin hiljentyä asioiden äärelle eri tavalla. Etelä-Suomessa vietettyjen vuosien vastapainoksi tuli halu päästä rauhoittumaan, ja vuosi sitten muutin Etelä-Pohjanmaalle takaisin. Alajärveltä muutin pois jo viisitoistavuotiaana. Mutta niin kai se on, että jotkin asiat vain on ja pysyy, kuten järviseutulaisuus. Tämä on ihan oma maailmansa!
Natural by Tanja -yrityksen toimitilat löytyvät Seinäjoelta, sekä ensi viikosta alkaen Alajärven keskustasta osoitteesta Keskuskatu 11. Myös Etelä-Suomeen jäi iso joukko kanta-asiakkaita, joita Tanja käy ottamassa vastaan kerran kuukaudessa viikon ajan.
–Etelä-Suomessa vaihtoehtoiset hoidot ovat suosittuja, täällä ne ehkä vielä ovat ihmisille vieraampia. Siellä myös vaalitaan enemmän pidempiä hoitokokonaisuuksia ja niihin haluankin painottua yhä enemmän.
Asiakkaan kiireetöntä ja kokonaisvaltaista kohtaamista Tanja pitää äärimmäisen tärkeänä.
–Punainen lanka työssäni on aina ollut se, että ei liukuhihnaa, vaan työ tehdään laadukkaasti alusta loppuun asti. Kaikki kohtaamiset ovat minulle tärkeitä, siunaan jokaisen asiakkaan, kenen iholle saan laskea käteni ja kiitän.
Sairastuminen pysäytti
–Sairastuin kosmetologiopintojen aikana ruusufinniin ja se pysäytti miettimään hyvinvointia kokonaisuutena. Tein ruusufinnistä lopputyön ja rupesin kyseenalaistamaan tiettyjä asioita, kuten kuinka kehoa ja ihoa hoidetaan. Löysin Ayervedan ja probioottisen ihonhoidon. Olen probioottisen ihonhoidon asiantuntija jo seitsemännettä vuotta, ja käytössäni on Esse Organic Skincaren luonnonkosmetiikan probioottinen hoitolatuotesarja, joka pohjautuu afrikkalaisiin aktiiviainesosiin ja uusimpaan tieteen läpimurtoon – ihmisen mikrobiomiin, joka on luultua tärkeämpi myös ihonhoidon näkökulmasta. Probioottisella hoidolla pystytään hoitaa vaikeitakin ihosairauksia.
Intuitiivista hoitamista
TIEDONJANO sai opiskelemaan myös vyöhyketerapiaa ja energiatiedettä. Kaikista opinnoista saatuja oppeja Tanja kertoo yhdistelevänsä työssään intuitiivisesti. Myös henkiset arvot näkyvät asiakastyössä.
–Kaikki hoitoni ovat hyvin intuitiivisiä, sillä jokainen keho on yksilöllinen. Yhdistelen asiakkaille kokonaisuuksia käymistäni koulutuksista, mutta energiahoitoja en tee koskaan ilman lupaa. Intuitiivinen hoitaminen on sitä, että on taito kasata kaikki opittu siihen hetkeen, juuri sille asiakkaalle juuri sopivaksi kokonaisuudeksi, kertoo Tanja.
–Valmistuin helmikuussa 2023 Energiavalmentajaksi Healing House -yrityksen kautta. Se on ollut kaksi vuotta kestänyt matka omaan sisimpään. Ensin on kuljettava oma matka, jotta voi antaa eväitä toiselle. Huhtikuussa alkoi jatkokoulutus High Healing Energiahoitajaksi. Energiatieteiden parissa tämä matka tulee jatkumaan yhteensä noin viisi vuotta ja koskaanhan tässä ei tulla valmiiksi.
Taisteluväsymys näkyy ja tuntuu
Tanja kertoo näkevänsä ihmisissä jo työnkin kautta paljon väsymystä ja uupumusta, mutta myös eräänlaista taisteluväsymystä. Fyysisiä sairauksia, loppuun palamista ja murhetta.
–Koko ajan eletään joko tulevassa tai menneessä ja unohdetaan tämä hetki, joka on kaikkein tärkein. Kaikkeen tähän vaikuttaa varmasti maailman poliittisen tilanne, mutta myös sosiaalisesta mediasta tulevat paineet, jotka saavat ajattelemaan, että meidän pitäisi olla koko ajan jotain enemmän. Lisäksi tietyt asiat ovat vahvasti meillä jo perimässäkin. Jos ajatellaan sota-aikaa, naisen on ollut pakko pärjätä, kun mies on lähtenyt rintamalle. Pohjalaiset naiset ovat vahvoja ja pystyviä, mutta silläkin on varjonsa. Yhä edelleen me monesti näännytämme itsemme tehtyjen ja tekemättömien töiden alle etsiessämme tasapainoa.
TANJA haluaa muistuttaa ihmisiä pysähtymisen ja hiljentymisen tärkeydestä.
–Käymme hammaslääkärissä, parturissa, laitamme ripset ja kynnet minttiin, huollamme autoa, mutta jostain syystä usein keho unohtuu. Toivoisin, että ihmiset pysähtyisivät enemmän oman kehon äärelle, koska keho kyllä kertoo. Tietyt oireethan heijastavat tiettyjä asioita meidän elämässämme.
–Kaiken kaikkiaan ihmisessä on niin paljon kaunista, valoa ja rakkautta. Se vain usein unohtuu kaiken työn, hektisyyden ja vihan keskellä. Kiireettömyys, kauneus ja kosketus on minun juttuni. Minä haluan antaa asiakkaalle aikaa.
Natural by Tanja vastaanottaa asiakkaita Alajärvellä 15. marraskuuta alkaen. Yhteystiedot ja lisätietoa hoidoista löytyy kotisivuilta www.naturalbytanja.com.
–Tuleville asiakkailleni haluan sanoa, että jos haluat vähän enemmän mihin olet tottunut, tervetuloa tutustumaan hoitoihini.