Uusimmat kesäblogit:

Kuusela jäi niukasti MM-finaalista

Toni Kuusela kertoi Ylen haastattelussa, että ensimmäisessä heitossa olisi ollut aineksia.
Toni Kuusela kertoi Ylen haastattelussa, että ensimmäisessä heitossa olisi ollut aineksia. Kuva Ylen lähetyksestä.

VIMPELIN Vetoa edustava vimpeliläislähtöinen keihäänheittäjä Toni Kuusela asetti tavoitteekseen mitalin Budapestin MM-kisoista. Keihään karsinnassa perjantaina aamupäivällä Kuuselan parhaaksi jäi 79,27, joka ei riittänyt finaaliin. Hän oli karsintojen kolmastoista.

–Eka oli hyvä, kohtuu rento heitto ja kahdessa seuraavassa oli tonimaista rutistusta, keppi meni poikittain taivaalla, kuvaili valmentaja Petteri Piironen Ylen suorassa lähetyksessä. Kaksi muuta heittoa olivat yliastuttuja.

Kuusela oli oman karsintaryhmänsä viides.

–Persiilleen meni, totesi suorasanaisena tunnettu Kuusela Ylen haastattelussa.

Hän ei suhtautunut loppukilpailuun pääsyyn kovinkaan optimistisesti.

–Ensimmäisessä oli ruutia, en vain saanut oikeaan asentoon. Muut oli sitten mitä oli.

Jännittävä odotus jatkui toisen karsintaryhmän ajan. Lopulta 12 kilpailijaa heitti paremman tuloksen.

Suomalaisista ainoana sunnuntain keihäsfinaaliin heitti Oliver Helander, 80.19.

Toni Kuuselan aiemmista vaiheista lisää täällä

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Cayro-Lyza Toomingas sai harjoituksissa ohjeita Jukka-Pekka Kujalalta.

Veto hamuaa jatkoa menestykselleen

Vimpelin Veto aloittaa naisten Korisliigan perjantaina Helsingissä HBA-Märskyn kotisalissa. Sinivalkoiset puolustavat viime kaudella sensaatiomaisesti tullutta

Cayro-Lyza Toomingas sai harjoituksissa ohjeita Jukka-Pekka Kujalalta.

Veto hamuaa jatkoa menestykselleen

Vimpelin Veto aloittaa naisten Korisliigan perjantaina Helsingissä HBA-Märskyn kotisalissa. Sinivalkoiset puolustavat viime kaudella sensaatiomaisesti tullutta

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.