Unelmien työkirja yrittäjälle 

Työkirja on oiva apu yrittäjälle. Sitä voi tiedustella Liisa Peltomaalta.
Työkirja on oiva apu yrittäjälle. Sitä voi tiedustella Liisa Peltomaalta.
Julkaistu:
Kategoria:

KASVUYRITTÄJYYDEN vahvistaminen Järvi-Pohjanmaalla -hankkeen tuotoksena syntynyt työkirja ihastuttaa erilaisuudellaan. Visuaalinen tuotos tarjoaa asiapitoisen sisällön lisäksi pohdittavaa siitä, millainen mindset auttaa yrittäjää. Kirjan alkusanoissa johdatellaan lukijaa omien ajatusten äärelle: 

”Päässämme vilisee päivittäin noin 60 000 ajatusta. Mikä niistä on tärkeä ja mikä kannattaa kirjoittaa ylös? Mikä ajatuksista voi olla oman bisneksen kannalta läpimurto?”  

–Kirjassa halusin tuoda esille sitä isoa kokonaisuutta, mikä yrittäjyyteen liittyy, kuten omien ajatusten havainnointi ja hyvinvointi, kertoo Liisa Peltomaa Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelusta. 

–Tavoitteenamme on alueen yritysten kasvun edistäminen. Lisäksi haluamme lisätä myönteistä ajattelumallia kasvuyrittäjyydestä, kansainvälistymisestä sekä oman liiketoiminnan kehittämisestä. 

TYÖKIRJA auttaa yrityksiä tunnistamaan oman kasvun esteitä.  

–Työkirjan avulla myös parannetaan yritysten valmiuksia poistaa niitä, mikä on ehdottoman tärkeää, muistuttaa Peltomaa. 

–Kuten alkusanoissakin mainitaan, kirja on tehty ennen kaikkea siksi, jotta voisit nähdä selkeämmin yrityksesi ytimeen. 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti