Tasavallan Presidentti Vimpelissä 50 vuotta sitten – Kokoomusnuoret järjesti maailmanmaineeseen nousseen esiintyjän paikalle

Tasavallan presidentti esiintyi Vimpelissä vuonna 1973.
Tasavallan presidentti esiintyi Vimpelissä vuonna 1973.

EI kuitenkaan itse Urho Kekkonen, vaan Tasavallan Presidentti, Pressa”, musisoi aika tarkalleen 50 vuotta sitten Vimpelin yhteiskoulun juhlasalissa. Tapahtuma oli kevään korvilla 27.4.1973. Jarmo Seppä oli kirjoittanut asiasta sangen ansiokkaasti Järviseudun Sanomiin. Tuolloin ei ollut internettiä, eikä sitä kautta YouTubea, josta tietoa olisi voinut kauhoa. Asiayhteyteen ja Pressaan oli paneuduttu huolella ja taustatiedot olivat kohdillaan.

Nimekäs esiintyjä

Jarmo Sepän tavoitin puhelimella ja kyselin muistikuvia tuosta keväisestä konsertista Vimpelissä.

–Olin mukana junailemassa tuota Pressan konserttia Vimpelissä. Maailmanmainettakin jo saavuttanut yhtye oli hirveän kallis ja pikkuisen jännitti, saadaanko bändi maksettua ”ulos” tapahtuman jälkeen. Pressan keikka kuitenkin sopi hyvin heidän aikatauluihinsa ja saimme tingattua hintaa alaspäin. Tapahtuman järjestäjänä oli tuolloinen Vimpelin Kokoomusnuoret, Seppä kertoo tietoja muististaan.

Lehti-ilmoituksessa mainitaan kyseisen tilaisuuden olevan pop-konsertti, ajan hengen mukaisesti. Järjestävää tahoa ei ilmoituksesta näy. Nuolikosken linja-autot kuljettivat kahdella autolla väkeä yhteiskoululle. Yleisöä kuskattiin huudeille Lappajärven ja Alajärven reiteiltä. Kyselin asian tiimoilta, olisiko kenelläkään muistikuvia ja muistoja saatikka valokuvia kyseisestä tilaisuudesta. Ainakaan tätä kirjoittaessa ei kukaan ole ottanut yhteyttä. Hinta sisäänpääsylle oli viisi markkaa, jolla oli tarkoitus kattaa bändin kulut.

Mainos

– Kyllähän se jännitti ennen konsertin alkua, miten hommassa käy, vaan väkeä oli ja tulos oli plus miinus nolla; pressa soitti Vimpelissä kaksi kertaa 45 minuuttia, Jarmo Seppä kertoi.

Hän lisäsi vielä, että yhtyeen silloinen laulaja Eero Raittinen, oli availlut ääntä backstagella ja oli sangen vakuuttava.

Yhtyeen kokoonpano, tuolloin vuonna 1973, oli Vimpelissä: Eero Raittinen – laulu, Jukka Tolonen – kitara, Vesa Aaltonen – rummut, Heikki Virtanen – basso, Pekka Pöyry – saksofonit, huilu, kosketinsoittimet. Noista jäsenistä edesmennyt on Pekka Pöyry.

Luitko jo nämä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.