5 heinäkuun, 2022

Sari Haapaniemen perinteinen kesänäyttely Lehtimäellä on jälleen avoinna. Kuva: Ari Haapaniemi
Kulttuuri ja ihmiset

Sari Haapaniemi maalasi oodin kesälle

TAIDEMAALARI Sari Haapaniemen kesätaidenäyttely on avoinna jälleen heinäkuun ajan joka päivä kello 12–17 Lehtimäellä, Wanhalla Nevantakasella. Näyttelyssä on esillä taiteilijan uusimpia maalauksia ja veistoksia. Näyttelyn nimi on “Oodi kesälle”.

Lenita ja Ville Kottari ovat aloittaneet Evijärven Haapikylässä kotijäätelön tekemisen omasta tilamaidosta.Tilatöissä puuhailevat mukana myös lapset Johannes (vas.) ja Signe. Kotijäätelön tekemisen etuna on, että jäätelöä voi herkutella vaikka pellolla lehmien kanssa. Kuva: Noora Tupeli
Kulttuuri ja ihmiset

Evijärvellä herkkusuita hemmotellaan Kottarin tilameijerin kotijäätelöllä

MIKÄPÄ muukaan voi tehdä kesästä täydellisen kuin erityisen hyvä, maukas ja ennen kaikkea suurella sydämellä tuotettu kotijäätelö. Sellaista onkin voinut nautiskella Evijärvellä, kun haapikyläläiset maitotilalliset Lenita ja Ville Kottari aloittivat tänä kesänä Muun kotijäätelön tuottamisen ja myynnin. 

Emmi Vehka-aholla, Julianna Peltoniemellä ja Essi Kivelällä on ollut aihetta tuuletuksiin viime peleissä. Kuva: Jani Vuorela
Urheilu

Lavettarilla vakuuttava esitys

LAPPAJÄRVEN VEIKOT palasi voittokantaan tukalan helteisellä Veikkolan kentällä pelatussa naisten Ykköspesiksen ottelussa. Lavettaret hallitsi peliä jaksojen alkupuolia lukuun ottamatta, mutta käänsi sitten loppua kohti selkeän kolmen pisteen voiton kotiin.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.