Lintukodin henkilökunta halusi lahjoittaa televisiot ukrainalaisille

Lappajärvellä on auttamishaluisia ihmisiä, sanoo Lintukodin johtaja Anu Puustinen.
Lappajärvellä on auttamishaluisia ihmisiä, sanoo Lintukodin johtaja Anu Puustinen.
Lappajärveläisestä ikääntyneiden hoitokodista vanhaksi jääneet televisiot päätettiin lahjoittaa paikkakunnalle tulleille ukrainalaispakolaisille.

LAPPAJÄRVEN Lintukodissa, ikääntyneiden hoitokodissa, vaihdettiin taukotilan televisiot uusiin ja isompiin. Tällöin käytöstä poistui neljä kunnossa olevaa televisiota. Tämä on kertomus siitä, miten työntekijät voivat vaikuttaa työpaikkansa asioihin.

Henkilöstöpalaverissa Lintukodin johtaja Anu Puustinen otti asian esille, ja tiimistä tuli ehdotus lahjoittaa televisiot Lappajärvelle tulleille ukrainalaispakolaisille. Attendossa suhtauduttiin positiivisesti lappajärveläisten auttamishaluun, ja näin tuli lupa lahjoittaa televisiot hyväntekeväisyyteen.

KYSYIN samalla, onko Lappajärvellä Attendon listoilla maahanmuuttajia työntekijöinä. Hetken muistelun jälkeen todetaan, että lähihoitajana on yksi maahanmuuttaja, ja oppisopimuskoulutuksella on aloittamassa toinen. Puustinen sanoo, että työperäiseen maahanmuuttoon suhtaudutaan myönteisesti, koska hoitoalalle tarvitaan työntekijöitä. Tällä hetkellä Lintukodissa on avoinna yksi lähihoitajan paikka.

Anu Puustinen on työskennellyt Lintukodissa yksikön johtajana keväästä asti ja kehuu paikan yhteishenkeä. Ivalosta tulleena hän arvostaa myös hoitokodin sijaintia parhaalla paikalla järven rannalla.

–Täällä on mukava viedä ikäihmisiä ulkoilemaan, kun maisemat ovat niin mahtavat, sanoo Puustinen.

VIERESTÄ puheeseen puuttuu tiiminvetäjä Minja Keto, ja sanoo, että työtä on helppo tehdä, kun on nykyaikaiset tilat. Työntekijöiden kehitysideat otetaan tosissaan ja heitä kuunnellaan. Kun on hyvät resurssit, työtä voi tehdä sydämellä.

–Attendo on iso yritys, jolla on paljon toimintaa Suomessa, joten se voi olla hyvä taustatuki työntekijöille. Isolla toimijalla on kunnon it-tuki ja henkilöstöhallinto sekä toimivat välineet, sanoo pitkään Attendolla työskennellyt Puustinen.

Aino Alppinen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.