Saima Lassila 95 vuotta – rakas runoharrastus on säilynyt näihin päiviin saakka
SAIMA Lassila Evijärven Haapajärvenkylästä täytti 2.5.2022 kunnioitettavan 95 vuoden iän.

OLEN kuullut osallistujien sanovan, että tämä pitäisi kaikkien vanhempien käydä, kertoi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Jaana Turja Ihmeelliset vuodet -valmennusryhmästä, joka on Järvi-Pohjanmaan perusturvassa toteutettu kuusi kertaa.
LAPPAJÄRVEN markkinoiden suunnittelun alkustarttiin kokoontui viime viikolla ryhmä yrittäjiä pohtimaan tapahtuman kokonaisuutta. Yrittäjät koolle kutsunut markkinasihteeri Sanna Savola kertoo, että tuttuun tapaan kaikkea mukavaa on tiedossa.
POHJATYÖ monipaikkaisuus -toimenpidesuunnitelman käynnistämiseksi Lappajärvellä alkoi jo alkuvuodesta. Kevään aikana järjestettiin kaikkiaan neljä työpajaa. Työpajojen puuhamiehinä toimivat vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela ja lappajärveläinen yrittäjä Eetu Puntala.
VIMPELIN Vedon Superpesis-miehistö starttaa kauteen kovin tavoittein. Joukkue lähtee hakemaan paikkaa finaaliotteluista, jotka on tarkoitus sinetöidä parhaan kokoonpanon tunnusmerkeillä, kultaisilla mitaleilla.
ALAJÄRVEN 4H-yhdistyksen LuontoOn-hanke järjestää koko perheelle tarkoitetun pienen metsäretken Suomen Lasten Metsäretkipäivänä 13.5. kello 17.00-19.00.
KORONATARTUNTOJEN määrä on kääntynyt laskuun huhtikuun aikana, mutta tartunnat painottuvat aiempaa enemmän vanhempiin ikäryhmiin, tiedottaa Kuntayhtymä Kaksineuvoinen.
Vimpelin kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan myös Matti Latvalan tekemää oikaisuvaatimusta koskien kunnanhallituksen päätöstä järjestää Aapiskujan koulun väistötilat yhteiskoulun tontille.
SEIJA ja Tapio Luoman Säätiö jakaa apurahoja kolmen vuoden välein Järviseudun ja Perhonjokilaakson alueella. Apurahat ovat tarkoitettu yrittäjyyden kehittämiseen uusin keinoin, opiskelun rahoittamisen – tavoitteena osaamistason nostaminen, kulttuuritoimintaan, pohjalaisen kulttuurin edistämiseen ja syventämiseen

OLEN kuullut osallistujien sanovan, että tämä pitäisi kaikkien vanhempien käydä,
LAPPAJÄRVEN markkinoiden suunnittelun alkustarttiin kokoontui viime viikolla ryhmä yrittäjiä pohtimaan
POHJATYÖ monipaikkaisuus -toimenpidesuunnitelman käynnistämiseksi Lappajärvellä alkoi jo alkuvuodesta. Kevään aikana
VIMPELIN Vedon Superpesis-miehistö starttaa kauteen kovin tavoittein. Joukkue lähtee hakemaan
ALAJÄRVEN 4H-yhdistyksen LuontoOn-hanke järjestää koko perheelle tarkoitetun pienen metsäretken Suomen
KORONATARTUNTOJEN määrä on kääntynyt laskuun huhtikuun aikana, mutta tartunnat painottuvat
Vimpelin kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan myös Matti Latvalan tekemää oikaisuvaatimusta koskien
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.